sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sataa...

Viime päivinä on ollut todela märkää, emmekä ole siis tehneet mitään normilenkkejä kummempaa Kenin kanssa. Kumpa pian tulisi lunta ja oikea talvi! 14. päivä pääsin koulusta aikaisemmin kotiin ja sain otettua kuvia gerbuista pitkästä aikaan. Yleensä, kun tulen kotiin on jo niin pimeää, että on ihan turhaa edes yrittää ottaa kuvia sisällä varsinkaan gerbuista, kun ne mokomat on niin vikkeliä. Aramiksesta sain eniten kuvia. Se kun on gerbuista rohkein ja kesyin. Porthoksesta on vaikein saada kuvia. Se on niin vikkelä ja tumma, etteivät kuvat tahdo oikein onnistua minun taidoillani. Tässä olisi muutama onnistunut kuva gerbu veljeksistä. ^_^

Onko se marsu?

Aramis ja Porthos. =)

Veljekset kopissaan.

Athos. =)

Tänään kävimme Kenin kanssa pika visiitillä siskoni luona. Juhlimme tänään äitini synttäreitä ja isäni isänpäivää. Siskoni tuli siis perheineen meille. Minulle tarjoutui sitten tilaisuus mennä heidän matkassaa heille ja lähteä siskoni ja hänen koiransa Bubin kanssa lenkille yhdelle hiekkakuopalle. Minä tietenkin tartuin kiinni tarjoukseen ja niin sitä mentiin. Perillä otimme Bubin mukaan ja ajoimme hiekkakuopalle. Siellä päästimme koirat irti. Bubi pelkää/arastelee muita koiria ja reissun osa tarkoituksena oli siis totuttaa sitä muihin koiriin, eli Keniin. Bubi ei halunnut irallaankaan ollaKenin kanssa missäään tekemisissä. Keni käyttäytyi oikein hienosti ja jätti Bubin rauhaan. Keni seikkaili innoissaan uusissa maisemissa. Kerran se yritti saada Bubia leikkimään, mutta Bubi ei uskaltanut vielä alkaa leikkimään. Reissu oli oikein mukava ja onnistunut. Ikävä kyllä se vain jäi kovin lyhyeksi. PIan minun piti lähteä tulemaan kotia päin veljeni kyydissä. Toivottavasti mäemme Bubin taas pian.

Oletteko huomannut, että postauksen lopussa on kysymys: Luitko? ja siihen vastaus Kyllä! Olisi mukavaa, jos merkitsisitte siihen lukeneenne päivityksen. Kommentoidakin toki saa. Joskus olen vähän miettinyt kannattaako minun tätä blogia pitääkään, jos kukaan ei sitä kommentoi, eikä lue... Mainostaa saa tätä blogia ihan kenelle vaan. =) Olisi hienoa saada lisää lukijoita blogiin. Kiitokset kaikille jotka luette blogiani. ^_^

Ps. Mitä pidätte uudesta ulkoasusta?

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kukkasjoella.

Kaverit tulloo. =)

10.11. kävimme minä.Keni, äiti, isä ja Papu Kukkasjoella viemässä linnuille ruokaa ja juoksuttamassa koiria. Polku Kukkasjoella oli varsin märkä. Lämpötila oli plussan puolella ja lumi oli alkanut sulamaan. Polku oli osittain vedenvallassa. Koirien päästyä irti lähtivät ne heti juoksemaan ja rymyämään. Yritettiin äidin kanssa ottaa kuvia, mutta oli jo niin hämäräää ettei kuvista tullut oikein mitään. Isä jäi vielä laittelemaan linnuille ruokaa meidän muiden jatkaessamme matkaa. Otin muutaman videonkin koirista. Tarkoituksenani oli saada videota Kenin ja Papun ollessa oikein vauhdissa. Nuo mokomat eivät kuitenkaan suostuneet tekemään yhteistyötä kanssani, vaan alkoivat menemään hitaammalla vauhdilla. Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat Kukkasjoelta. Laitan kuitenkin muutaman videon tänne.




Eilen minulla oli vapaa päivä. Kävimme kaupoilla äidin ja hänen hoitolapsiensa kanssa. Myös koirat olivat mukana. Minä työnsin vaunuja ja talutin Keniä. Hienosti Keni osasi kulkea vaunujen vieressä lyhyellä hihnalla vetämättä. Pitkällä hihnalla se sitten alkoikin hieman vetämään... -_- Matka sujui sen kummemmitta kommelluksitta. Koirat käyttäytyivät suht nätisti ja vain toinen lapsista kiukutteli hieman. Sain enoltanni uuden järjestelmäkameran Canon 7D, kiitoksia Kimmo. ^_^ Se oli meillä mukana ja hieman kokeilimme sitä. Toivottavasti opin pian ottamaan sillä hyviä kuvia, jotta pääsen laittamaan niitä tänne.

Kotiin päästyämme toin Kenin omaan kotiin ja menin äidille syömään. On se vaan kätevää asua samassa pihassa äidin kanssa. =) Myöhemmin kotia tullessani käytin Kenin ulkona valjaissa. Minähän yleensä käytän Kenillä normi pantaa tai kuonopantaa. Nyt päätin kuitenkin testata noita valjaita. Hyvinhän se Keni niilläkin kulki. Taidan kuitenkin pysyä normi pannan käytössä, se on minulle mieluisampi vaihtoehto. Kotona tein kaikenlaisia hommia. Tein mm. ensimmäiset omatekemät piparkakkumuotit valmiiksi. Hienot niistä tulikin, voin laittaa niistä kuvat tänne sitten myöhemmin. Illalla kävimme äidin ja Papun kanssa pitkällä iltalenkillä. Se oli mukava päätös päivälle.


Ovatkohan Keni ja Papu saaneet tarpeekseen poseeraamisesta?

Kaverukset kivellä. =)

Papu mallina.

Keni mallina.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kuulumisia.

Viimepäivinä ei olla tehty Kenin kanssa mitään sen erityisempää. Minulla on ollut joka päivä koulua, enkä ole jaksanut alkaa tekemään mitään sen kummempaa Kenin kanssa. Viime aikoina Keni on mennyt tosi mukavasti ja hienosti ohi toisista koirista. Nykyään se useimmiten ei hauku eikä edes vedä toisten koirien suuntaan, vaikka nämä koirat haukkuisivatkin, upeaa! =) Pidin äidille ja Papulle 8.11. pienen oppitunnin illalla. Äiti on pyytänyt minua pitämään heille tälläisiä pieniä oppitunteja. Hienosti sekä äiti että Papu työskentelivät. Hyvä te! ^-^

Päätin 9.11. harjata Kenin ja siistiä sen tassut karvoja leikkaamalla. Muuten en viitsi Keniä muuten trimmata, kun en ole sitä nyt pessyt. Seuraavan kerran pesen ja trimmaan Kenin kunnolla varmaan vasta ensi kuukauden alussa. 6.12 menemme ehkä mätsäreihin ja niihin siis tekisin tuon siistimisen. Tässä olisi nyt ennen ja jälkeen kuvat Kenin siistimisestä tältä kerralta.

Ennen...

...jälkeen.

Etutassu ennen siistimistä....

... ja sen jälkeen.

Takatassu ennen siistimistä....

.... ja sen jälkeen.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Siskolla

Yö meni meillä hyvin. Kaikki nukahdettiin viiden minuutin sisään illalla. Keni nukkui yönsä siskon tytön vieressä ja kissat nukkuivat minun vieressä. Aamulla kävimme Tytön ja Kenin kanssa lenkillä. Tyttö talutti Keniä koko lenkin ajan ja lenkki sujui ongelmitta, aivan niin kuin ennenkin. Yhdeltätoista lähdimme siskoni luo viemään tyttöä kotiin ja katsomaan heidän uutta perheenjäsentään. Kenikin pääsi mukaamme. Perillä siskoni oli jo ulkona odottamassa meitä perheen uusimman jäsenen kanssa. Tälläinen uusi tulokas heillä on:

Hänen nimensä on Bubi. =)

Bubi on skyenterrieri. Keni oli kovin innoissaan uudesta leikkikaverista. Ikävä kyllä Bubi ei ollut aivan yhtä innoissaan. Ihmisä Bubi kyllä kävi moikkaamassa, mutta Keni oli sen mielestä hieman pelottava. Muutamaan otteeseen Bubi murisikin Kenille. Keni ei sellaisesta välittänyt. Se vain yritti saada uutta kaveriaan leikkimään. Sisälläkään Bubi ei lämmennyt Kenin leikki yrityksille. Uskaltauti se sentään kerran haistelemaan Keniä, Kenin maatessa.

Keni stressaamassa uutta kaveria. =D

Bubi on varsn ihana ja hurmaava koiruli. =D Se on kyllä pennuksi vallan rauhallinen. Bubi on jo viiden kuukauden ikäinen, ei siis mikään ihan pieni pentu. Mukava sitä oli rapsutella. Keniä se vain kovin arasteli. No, ehkäpä se vielä tottuu Keniinkin ja jopa leikkii sen kanssa. Kovasti olisin halunnut jäädä heille, tähän ihanuuteen tutustumaan, ja ihan vain muutankin. Toivottavasti näemme pian taas uudestaan.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pikä päivitys

Lumi suli pois ja nyt sataa ja on märkää. >:( Kumpa tämä syksy jo loppuisi ja talvi alkaisi! No, kaipa se talvi ja lumi vielä tulee. Tuossa joku aika sitten lupasin laittaa tänne niitä kuvia ostoksistani. Tässä ne nyt olisivat. =D

Nahkaöljyä mm. ratsastuskenkiä varten.

Herkkutikkuja gerbuille.

Ratsastuskintaat...

... ja kintaiden kämmenpuoli.

Remmit kannuksiin.

 Siskon tyttö tuli tänään kylään yhdeksi yöksi. Keni riemastui aivan valtavasti tytön saapuessa. =D Keni hyöri ja pyöri, vinkui ja hypähteli onnessaan. Hyvä kun ei kaatanu tyttöä. =) Rauhottuihan se Kenikin lopulta. Kävimme kaikki yhdessä tekemässä tunnin lenkin. Sadevarusteet oli kaikilla päällä, kuinkas muutenkaan. Lenkki sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Kotiin saavuttua, pitikin alkaa kuivaamaan Keniä. Onneksi Kenillä on oma  kurapuku, muuten siinä olisi kauhean paljon kuivattavaa. Tassujen kuivauksen jälkeen jätimme Kenin kotiin ja menimme vierailemaan mummille. Sieltä tultuamme katsoimme Harry Potterin ja Feeniksin killan. Koira makoili leffan ajan jaloissamme ja kissat kävivät vuorotellen sylissä rapsutuksia ja silityksiä hakemassa. Kohta lähdemme vielä iltalenkille ja sitten pääsemmekin jo nukkumaan. Huomenna lähdetään siskon luo viemään tyttöä kotiin ja katsomaan heidän uutta perheenjäsentä. =D

Rasvasin äsken ratsastuskenkäni. Aamulla sitten näkee onnistuiko vai pilasinko ne. Jännittää....

tiistai 30. lokakuuta 2012

Talvihauskaa!

Kävimme tänään aamulla oikein porukalla Rakokivessä ostoksilla. Reissuun lähtivät minä, Keni, äiti, äidin hoitolapsi ja Papu. Keni valjastettiin kärryjen eteen, lapsi kyytiin ja eikun matkaan. Keni osaa vetää kärryjä jo todella hyvin. Suhteellisen jyrkkä alamäkikin meni ihan helposti. Kokeilin Kenin kanssa vetohommia myös niin, että Keni oli irrallaan ja kulki siis vapaana. Hyvin se niinkin onnistui. Pari kertaa Keni meinasi alkaa leikkimään Papun kanssa, mutta uskoi kun kielsin sitä. Sain Kenin jopa kulkemaan edelläni oikein juosten! Heti kun annoin merkin pysähtyä niin Keni pysähtyi. On se vaan ihana ja upea koira! ^_^

Matkalle lähdössä. =)

Papu pääsi vetokoiran virkaa hoitamaan. =)

Vähän ennen Rakokiveä vaihdettiin vetohommiin Papu. Hyvin se Papukin taitaa tuon vetokoiran viran. Kävin S-marketissa ostamassa meille vähän herkkuja välipalalle ja sieltä jatkoimme eläinkauppaan. Meillähän on nykyään ihan oma eläinkauppa täällä Rakokivessä. Se on kiva paikka ja sieltä saa ostettua aika edullisesti eläimille ruokia ja luita. Tällä kerralla ostoskoriin tiensä löysivät kolme pakettia kissoille tarkoitettua raakaalihaa Mirkon kissoille, kaksi pakastettua raakaa luuta Kenille ja iso paistettu luu Papulle. Keni pääsi tänään ensimmäistä kertaa mukaan sisälle tuohon kauppaan. Kenin kuono kävi koko ajan, kun oli niin paljon herkullisia hajuja. =D Keni olisi mielellään maistellut monia erilaisia herkkuja, mutten minä antanut. =D

Vauhdikasta menoa! ^_^

Kotimatkalla vetohommissa oli ensin Papu ja sitten Keni.Hyvin jaksoivat kumpikin vetää oman vuoronsa. Papu vaan oli talutettaessa hieman hankala. Se kun olisi halunnut mennä koko ajan minun, Kenin ja kärryjen ohi. Lopulta pääsimme kotiiin.

Lunta!

Meille satoi ensilumi 26. päivä ja arvatkaa mitä? Se sama lumi on vieläkin maassa! Jee! Toivottavasti ei sulaiskaan enää pois, vaikka luultavasti se kyllä sulaa... No, toivossa on hyvä elää. =) Tuona samaisena päivänä kävin ulkona ottamassa Kenistä muutaman kuvan lumisessa maisemassa. Tässäpä muutama kuva.

Vakava Keni. =)

Poseerausta.

"Kai tästä poseeraamisesta saa palkankin?"

27. päivä kävin veljeni kanssa ostoksilla Lahdessa. Kävimme mm. Horzessa, Karisman Mustissa ja Mirrissä, ja Kärkkäisellä. Kotiin tuotaviksi sain tuolta reissulta uudet hihnat kannuksiin, talviratsastushanskat, nahkaöljyä, jolla voin öljytä ratsastuskenkäni, ja gerbuille syötävät herkkutikut. Laittelen ostoksistani kuvat tänne sitten myöhemmin, kunhan olen ensin ottanut ne. =D Kannusten hihnat olivat jo varsin tarpeellinen ostos, sillä toisen kannuksen vanha hihna oli jo alkanut kulua poikki. Ikävä kyllä talviratsastushanskat eivät taida olla kovin hyvät... =( Kokeilin niitä ulkona Keniä taluttaessa ja aika paljon sormet niissä paleli. Harmi.

Kotiuduttuani reissulta menimme isän ja Papun ja Kenin kanssa kentälle, jotta koirat pääsisivät hieman riekkumaan. Otimme kameran mukaan ja muutamia kuvia otinkin, mutteivat ne oikein onnistuneet kun oli jo niin pimeää. Isä otti videota koirien juostessa heittämieni kivien perässä. Kannattaa laittaa äänet aika hiljaiselle , kun katsotte tuon videon. Olen siinä aika kova ääninen. =D


Poikien normi riehuntaa. =D

28. päivänä eli sunnuntaina, menin tallille kävellen Kenin kanssa. Äiti ja Papukin lyöttäytyivät mukaan reissullemme. Kuvia ei valitettavasti ole, sillä jätimme kameran kotiin tällä kertaa. =( Matka tallille sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Koirat saivat olla melkein koko matkan irrallaan. Alku matkasta ne saivat riehua keskenään. Tultuamme autotien reunaan, koirien piti kulkea nätisti reunassa ilman pelleilyä. Tämäkin onnistui suuremmmitta ongelmitta. Papu vaan olisi halunnut vaihtaa puolta ja mennä välillä myös keskellä tietä. =) Nopeasti Papukin ymmärsi ettei moinen käynyt päinsä. Päästyämme tallille, laitoimme koirat autooon ja menimme äidin kanssa tallliin katsomaan hevosia. Äiti kävi apunani hakemassa Erkon (hevosen jolla ratsastin sinä päivänä) tarhasta. Äitiä kuulema hieman jännitti olla niin lähellä hevosia.

Eilinen päivä oli vallan tavallinen ja rauhallinen. Koulu alkoi taas ja Kenu joutui olemaan yksin kotona suurimmen osan päivästä. Illalla Keni sitten pääsi pitkälle lenkille minun, Papun ja äidin kanssa. Tänään minulla on vapaapäivä koulusta. Katsotaanpa mitä tänään tehtäisiin. ;)

torstai 25. lokakuuta 2012

Pakkasta!

Meillä oli tänään aamulla ensimmäistä kertaa tänä syksynä pakkasta! Ehkä se talvikin kohta suostuisi tulemaa. Niin ainakin toivon. =) Kiitoksia kaikille, jotka vastasivat viime postaukseni kyselyyn. Saatte jatkossakin nauttia isoista kuvista. =)

Kotiuiduimme siskon luota eilen illalla. Tänään Keni jäi kotimieheksi minun lähtiessä Lahteen ostoksille. Nyt illalla kävimme pitkälllä iltalenkillä äidin ja Papun kanssa. Koirat olivat todella iloisia nähdessään toisensa pitkästä aikaan. Ikävä kyllä nyt on jo niin pimeää ettemme voineet päästää Keniä ja Papua irralleen leikkimään. No, toisella kertaa sitten. =)

Eilen, kun olimme vielä siskollani, pääsivät lapset vielä kokeilemaan agilityä Kenin kanssa. Hienosti osasivat lapset sekä rakentaa esteet että ohjata Keniä. =) Oli mukavaa katsoa sitä molemmin puolista riemua. =D Sain otettua muutamia kuviakin jokaisen suorituksista. Tässä olisi niitä kuvia. Nauttikaa.


Yli mennään ja kunnolla! =D

Liitelijät. =)


Mikä pysähdys! =D

Tuo asento... ;)


Mikä asento Kenillä. =D

Riemua vaiko harmitusta? ;)


Poikien yhteishyppy. =)


Miten niin iso koira? =D

Tuo ilme. =D

Täysillä eteenpäin vaan!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kuvien koko.

Muuntelin hieman blogin asetuksia ja isonsin kuvien kokoa. Mitäs tykkäätte? Haluattekokuvien olevan näin isoja vai hieman pienempiä? Olkaa kilttejä ja vastatkaa tuonne kommentteihin, jotta tiedän miten laitan nuo kuvat. Laitan joku päivä vielä uuden ulkoasunkin. Kiitoksia kaikille, jotka vastaavat. Heippa! =)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Lenkkittelyä, leikkimistä agilityä....

Lenkillä. =)
Täällä sitä vielä ollaan. =) Olemme nyt olleet siskoni luona kolme päivää. Huomenna lähdemme taas kotia päin. Näinä muutamana päiviänä on minullla ollut todella helppoa. =) Yhtenäkään aamuna minun ei ole "tavinnut" viedä Keniä aamulenkille. Siskon lapset ja sisko ovat tehneet sen jokaisena aamuna. Ihanaa! =D On kuitenkin ollut kiva käyttää Keniä lenkillä ihan itsekin. Siskon lapset ovat olleet varsin innokkaita lenkkittämään Keniä. He ovat siinä myös vallan taitavia. Suuri kiitos heillle. =)

Sunnuntai aamuna heräsin itse myöhään. Vasta joskus kymmenen aikoihin. Kun meinasin lähteä Keniä ulkoiluttaa, sainkin ilokseni kuulla siskoni ja tyttärensä jo käyttäneen Kenin aamupissalla. Päivän aikana ei tapahtunut mitään sen kummempaa. Illalla kävin ulkoiluttamassa Kenin siskoni poikien kanssa. Meillä kaikilla oli heijastin liivit, jotta näkyisimme pimeässä hyvin. Toinen pojista ei oikein olisi halunnut liiviä käyttää, mutta käytti kuitenkin. Lenkillä teimme pienen kokeen. Pyysin nuorempaa pojista ottamaan huomioliivinsä pois ja jäämään seisomaan paikoilleen sillän aikaa kun me menimme kauemmas. Kysyin vanhemmalta pojalta näkikö hän veljeään. Ei nähnyt, ei edes taskulampun avulla. Nuorempi poika laittoi liivin takaisin päälleen. Toistin kysymykseni. Nyt nuorempi veli näkyi hynin lampun avulla. Testasimme tämän myös toisin päin. Pojat tietävät nyt oikein hyvin miksi heijastinliivejä kannattaa käyttää.

Kenillä on myös oma heijastinliivi. Minusta olisi mukavaa jos muutkin käyttäisivät koirillaa heijastinliivejä. Koirat näkyvät niiden avulla todella paljon paremmin. Ilman liiviään Keniä ei pimeässä nälkisikään ollenkaan.

Eilen aamulla ja tänä aamuna siskoni vanhin poika käytti Kenin aamulla ulkona. Myöhemmin päivällä kävimme minä, Keni, siskoni tytär ja nuorin poika kauppa reissulla. Siskon tyttö talutti Keniä koko matkan kaupalle ja takaisin. Takaisin tulomatkalla pysähdyimme hetkeksi heittelemään palloa Kenille. Lapsetkin heittivät ja saivat Kenin tuomaan pallon heille takaisin ihan käsiin asti. Ennen Keni on palauttanut pallon heidän jalkoihinsa.

Pallo lähti ja samoin Keni. ;)

Pallon palautus...

.... ja heiton odotusta. =)

Keskittyneitä kumpikin. =)

Pallo palutettiin myös nuoremmalle.

Kavereiden yhteis poseeraus. =)

Tänään käytin Kenin lenkillä vasta illalla puoli seitsemän aikoihin. Siskon poika käytti Kenin aamulla ja siskon tyttö kävi Kenin kanssa lenkillä päivemmällä kaverinsa kanssa. Kenin tullessa päivälenkiltään, olin ulkona poikien kanssa. Olimme heitelleet palloa toisillemme. Päätin rakentaa pienoisen "agility radan". Tein siis kolme hyppyestettä ja näytin pojille kuinka Keniä ohjataan agilityssä ja annoin heidänkin kokeilla. Hienosti he kumpikin saivat Kenin tekemään mitä halusivatkin. =) Myöhemmin käydessäni kaupalla Kenin kanssa, näimme muutaman koiran matkallamme. Parista pääsimme ihan hyvin ohi, mutta kolmas yllätti minut. Kolmas tapaamamme koira oli pihallaan aidan takana. Se ryntäsi portille haukkumaan ja Keni tietenkin vastasi sille. Hetken jouduin miettimään mitä tekisin, minulla kun oli toisessa kädessä Kenin remmi ja toisessa puhelin johon puhuin. Pääsimme kuitenkin aika helposti ohi pihasta. Ikävä kyllä onnistuin tuona aikana jotenkin satuttamaan jalkapohjani ja nyt se on hiukan kipeä.

Eipä tässä muuta. Koetan vielä kertoilla kuulumisistamme toisenkin kerran tällä viikolla. Ensi kertaan! =D