perjantai 31. toukokuuta 2013

Aiemmin tapahtunutta osa 2...

9.5. kävimme Nastolan mätsäreissä koirien kanssa. Äiti ja isä olivat mukana ja minun oli määrä esittää sekä Keni että Papu. Ilma oli ikävän pilvinen ja sadettakin oli luvattu. Varmaan siitä johtuen osallistujia ei ollut kovin paljon. Välillä satoikin hieman, mutta onneksi ei silloin kun meillä oli esiintymisvuoro. Papu sai sinisen nauhan, ei sijoitusta. Tämä oli toki odotettavissa., Papuhan on hieman arka koira. Paljon edistystä on Papun kanssa kuitenkin tapahtunut. Joku kerta vielä se ei ollenkaan peräänny tuomarin luota vaan esiintyy kuin olisi sitä aina tehnyt. Minä ainakin uskon näin. Tuomarikin kehui Papun olevan kovin kaunis ja sopusuhteinen koirulainen. Ainoa "vika" siinä on sen arkuus...


Keni sai punaisen nauhan ja oli punaisten ykkönen! En olisi uskonut sen pärjäävän niin hyvin. Pääsimme siis myös Best In Show kehään ja siellä Keni sijoittui toiseksi!!! On se vaan melkoinen koira. =) Palkinnot olivat vallan hienot, oikein kukkakimppukin saatiin. Keni sai ruokapussin, herkkuja, kaulapannan ja leluja. Minä sain ne kukat, laukun ja maustekakun. Maustekakku syötiinkin iltapäivällä äitienpäivän merkeissä siskon tullessa perheineen käymään.

Punaisten ykkänen!

"Hei, tällä koiralla on häntä! =D

Best in Show 2.!!! =D

lauantai 25. toukokuuta 2013

Aiemmin tapahtunutta osa 1...

Näitä Aiemmin tapahtunuttu -postauksia tulee tulemaan jonkin verran. Tässä on kuitenkin ensimmäinen. =)

12. 5. eili viime sunnuntaina otin Kenin mukaan lähtiessäni tallille. Keni oli koko matkan tallille hyvin kuulolla vaikka olikin irallaan lähes koko ajan. Muutamia kuviakin otin matkan vaarrelta. Tallilla olimme hieman etuajassa, joten päätin ottaa kuvia Kenistä valkovuiokkojen keskellä. Keni jaksoi oikein mukavasti poseerata kameralle. Isän saapuessa tallille pyysin häntä ottamaan muutaman yhteiskuvan minusta ja Kenistä vuokkojen keskellä. Hienoja kuvia isä saisikin napsittua.



"Ai mää vai...?"

Huulen nostoa. =)

Mie ja Keni. =)

Tämä on aivan ihana kuva! Haluaisin tästä taulun itselleni... =)

Vaihdettuani ratsastuskamat päälleni menin katsomaan minkä hevosen saisin tunnille. Sain Akun, joka oli jo tunnilla. Päätin käyttää ajan hyödyksi ja ottaa muutamia kuvia hevosista., tässä muutamia niistä:











Isä otti muutamia kuvia kun ratsastin, olkaapa hyvä.








Nähdään taas! =)

Kaikki kuvat otettu kameralla Canon EOS 7D. Toivottavasti piditte kuvista. =)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Eläinlääkäri käynti...

Tänään Ilpo, Indi ja Keni käväisivät eläinlääkärissä. Keni tarvitsi vain rokotukset, mutta molemmilta kissoilta poistettiin hammaskiveä. Eläinlääkäri aika oli 10.30. Päätin kuitenkin lähteä hyvissä ajoin matkaan, sillä matka kuljettaisiin jalan. Tai no kissat sai kyllä olla kyydissä. =) Menin ulos pihalle 9.45 ja aätin kissat kopeissaan äidille siksi aikaa kun käytin Kenin metsässä pissalla. Metsässä käynnin jälkeen valjastin Kenin rattaiden eteen ja pakkasin kissat kyytiin. Äiti otti muutaman kuvan ennen lähtöämme.

Ilpo ja Indi lähtö tunnelmissa.

Valmiina lähtöön!

Saavuimme perille hiemn etuajassa... meillä oli käytössämme vielä 15 minuuttia! Riisuin Kenin valjaista ja otin Ilpon ulos kantokopista. Ilpo halusi kovasti päästä kävelemään, minulla vain ei ollut valjaita sille mukana. Luova ihminen kun olen, niin tein Kenin kuonopannasta Ilpolle valjaat. Hyvin ne otimivatkin. Hihnan yksi pää oli kiinni Ilpon "valjaissa" ja toinen pää taas Kenin pannassa. Kummankin kävelyttäminen yhtäaikaa onnistui mainiosti. Ilpo vain ei olisi halunnut enää takaisin koppiin... Sisälle päästyämme kissat saivat ensiksi rauhotuspiikit ja niiden vaikutusta odotellessa Keni sai rokoituksensa. Eläinlääkäri kehui Kenin omaavan urheilijan sydämmen. Kenin ollessa valmis jätin kissät eläinlääkärin hoivaan ja lähdin Kenin kanssa hieman kiertelemään. Ensiksi menin käy,ään viereisessä kirppiksessä sieltä tosin ei löytynyt mtään.

Keni odottelemassa minua kirpputorilta.

Kirppikseltä jatkoimme matkaa kuvauspaikkoja etsien. Kirkon luona päätin ottaa Kenistä mutaman kuvan. Kirkolta siirryimme kukkasten keskelle kuvaamaan. Keni suoostui poseeraamaan minulle oikein kiltisti tänään. Kuvien oton jälkeen kävimme hakemassa kissat eläinlääkäristä. Indillä ei ollut ollut hammaskiveä kovinkaan paljon ja seuraava kerta voisi olla noin kahden vuoden päästä. Ilpolla taas oli hammaskivea ja eläinlääkäri kehoitti minua varaamaan ajan Lahden eläinlääkäriin, jossa Ilpolta poistettaisiin ainakin yksi hammas ellei useampiakin. Ilpolla oli ollut ihan reikä hampaassa, eikä Ilpo ollut meinannut nukahtaa. Sille oli jouduttu antamaan toinenkin nukutus annos ennen kuin se nukahti kunnolla. Molemmat kissat olivat saaneet herätepiikin. Ilpo kuolasi oiekin kunnolla sen hakiessani. Voi toista... =( Lähdimme pian koti matkalle.

Keni ja kirkko.



Tuo ilme! =D Miten tuo koira osaakin!

Kotiin lähdössä



Kotiin saavuttuamme veinkin Kenin ja kissat äitini luo ja otin Papun pissatuslenkille. Syötyäni vielä äidin luona lähdin eläinteni kanssa ihan omaan kotiimme. Nyt kotiin paluustamme on kulunut jo seitsemisen tuntia. Indi on ihan ennallaan, oli jo silloin kun tulimme kotiin. Ilpo ei ole vielä aivan toipunut. Se liikkuu jo paremmin silloin kun liikkuu, mutta ei ole muuten oikein oma itsensä. Nytkin Ilpo makaa maassa roikottaen päätään. Se ei ikinä makaa tuolla lailla! Toivottavasti se olisi taas pian oma itsensä.




Ilpo ressu.....

Neljä viimeisintä kuvaa on otettu Canon EOS 7D ja muut kuvat äitini pokkari kameralla Nikon.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sunnuntai! =)

Viime sunnuntaina kävin taas tallilla ratsastamassa. Meno matkalla minulla oli sekä Keni että Papu mukana. Pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa myös Papun lenkille ja jättää kameran isälle autoon mukaan otettavaksi. Keni ja Papu olivat kovin innoissaan lenkille lähdön johdosta. Kun pääsimme läheiseen metsään päästin ne irralleen ja annoin niiden juosta. Ennen autotietä komensi poikia tulemaan perässäni tien yli. Tien toisella puolelta jatkamme matkaa polkua pitkin kävellen erään tehtaan ohi. Päästyämme polullle meinasin antaa koirien lähteä taas jouksemaan, mutta silloin kuulin koiran haukuntaa läheisestä metsästä. Käskin pojat istumaan ja katselin näkyisikö koiraa. Sieltähän se tuli emäntänsä kanssa polulle päin. Laitoin Kenille kuonopannan ja Papulle normipanan ja otin ne vierelleni kävelemään, niin että Papu oli minun ja Kenin välissä. Pääsimme koirasta ohi ilman mitään ärinöitä! Papu ja Keni eivät kumpikaan alkaneet haukkumaan! Jee! Ehkä niille alkaa oppi mennä perille. ^_^ Loppumatkakin sujui ilman mitään ongelmia. Koirat pysyivät lähettyvillä ja tottelivat käskyjäni. On ne vaan hienoja koiria. =)

Tallille päästyämme annoin koirat isälle auton kyytiin ja vaihdoin ratsastus kamat päälle, otin kameran ja lähdin ottamaan muutamia kuvia hevosista. Isä lähti mukaan ja suostui ottamaan muutamia kuvia kun hain hevoseni tarhasta ja hieman poseerattiin sen kanssa. Mitä mieltä olette kuvista?



Venyy, venyy....

Turpa rytyssä. =)



Iiman hampaita! =D


Isäkin kävi hieman syöttelemässä hevosia. Aku oli oikein iloinen saadessaan hieman vihreäää syötävää. Ville taas ei ollenkaan tajunnut mitä tehdä ruohotupolle, eikä syönyt sitä edes maasta aidan sisäpuolella.





Hevosen tarhasta hakua. =)

Poseeausta. HUomatkaa hevosen innostunut ilme. =D



Kaikki kuvat on otettu Canon EOS 7D kameralla. Kuvat on ottanu isäni ja minä. Piakkoin laitan tänne päivitystä aiemmin tapahtuneista asioista. Mitähän kaikkea sieltä tuleekaan? =)