lauantai 31. elokuuta 2013

Mätsäreissä taas. =)

Kävimme tänäänkin mätsärissä, tälläkin kertaa Lahdessa. Mätsärin yhteydessä sai kuvauttaa oman koiransa ilmaiseksi ShowHau kilpailuun. Myös siskoni tuli mätsäriin Woosterin kanssa. Siskollani oli mukana hänen tyttärensä ja nuorin pojistaan. Oli oikein mukava päästä tapaamaan heitä näin mätsärin yhteydessä. Nämä olivatkin Woosterin ensimmäiset mätsärit. Papu jäi jälleen kotiin silmiensä takia. Keni oli vallan iloinen nähdessään Woosterin pitkästä aikaan.

Koiria kävelyttämässä. =)

Sekä minä että siskoni kävimme ilmoittautumassa ShowHau kuvauksiin. Saatuamme numerot sekä mätsäri kehiin että kuvauksiin jäimme jännittyneinä odottelemaan kumpaan osallistuisimme ensin. Kuvattavia oli niin paljon, että ehdimme kumpikin käyttää koiramme kehässä ennen kuvauksia.

Kuvausstudio.

Sotasuunnitelmaa laatimassa. =D

Harjoittelua ennen todellista koetusta. =)

Näin kovasti Wooster stressasi koko päivän. =)

Woosteri siis osallistui pienten koirien pentukehään. Woosteri käyttäytyi koko päivän oikein mallikkaasti, eikä pahemmin tuntunut jännittävän mitään. Kehästä he saapuivat mukanaan punainen nauha. Punaisten kehässä he sijoittuivat toisiksi! Onnea! =) Todella upea aloitus näyttelyuralle. =D

Tuomari kopeloimassa. =)


Punaisten kehässä esiintymässä. =)


Keni kävi näyttäytymässä isojen aikuisten kehässä. Tuttuun tapaansa Keni esiintyi rauhallisesti ja kauniisti. Saimme kehästä punaisen nauhan. Punaisten kehässä onnistuimme sijoittumaan ensimmäisiksi! =D

Näytettiin Kenin kanssa hieman hampaita tuomarille. =D

Keni niin arvostaa tuota kehässä käyntiä... =D

"Mamma, mitä me saatiin?"


Punaisten kehässä neljän parhaan joukossa. =)

Palkinnot jaettaisiin kuitenkin vasta ihan tapahtuman loppu puolella, joten emme kumpikaan saaneet mitään palkkintoja suoraan kehässsä. Keni kävi kuvattavana ennen punaisten kehää ja samoin kuin Woosterikin. Sisko ja Wooster tosin jpoutuivat juoksemaan punaisten kehään heti kun Wooster oli kuvattu. Heitä jo odotettiin. =)

Lopulta tuli palkintojen jaon aika. Saimme kokea yllätyksen. Palkintojen jako kuvattaisiin ShowHaun ohjelmaan. Siis ihan oikealla isolla videokameralla. Ja se tulisi näkymään televisiossa. Huikeeta! Me siis saatamme näkyä tlevisoissa tässä jonain päivänä. =D Palkintojen jako sujui ilman sen kummempia ongelmia. Sen jälkeen oli vuorossa BIS kehä, johon Kenikin osallistui. Tällä kertaa emme pärjänneet sen kummemmin BIS kehässä. Vaan eipä tuo haittaa, olihan koko päivä silti varsin onnistunut ja mukava.


Palkintojen jako. =)




Onnelliset voittajat. ^_^

Kiitokset kaikille jotka olivat reissussa mukana ja vielä kerran onnea sisko ja Wooster! ^_^

torstai 29. elokuuta 2013

JEE!!!

Kävimme eilen pitkästä aikaan mätsäreissä. Nämä mätsärit järjestettiin Lahdessa Jokimaan raviradan parkkipaikalla. Tällä kertaa mukaan ei tullut kuin Keni sillä Papun silmät rähmivät vielä sen verran pahassti ettei viitsitty ottaa sitä mukaan. Ihmisistäkin vain minä ja isäni olimme paikalla. Äiti kun oli mennyt ompelukerhoon. =)


Juoksuharjoitus.

Kehän alkamisen odottelua. =)

Keni oli ihanan rauhallinen koko reissun ajan. Kertaakaan ei Keni haukkunut vaikka muut koirat välillä haukkuivatkin. Keni esiintyi jälleen kerran aivan upeasti kehässä. Isot aikuisat kehässä ollessamme saimme kilpakumppaniksemme tanskandogin. Tuomari sanoi päätöksen olevan kovin vaikea, mutta koska Keni esitettiin "vapaasti" niin se sai punaisen nauhan. Jes! Olin aivan onnessani saatuamme tuon punaisen nauhan. Kehästä tultuamme istuin Kenin kanssa takkini päällä maassa ja halailin Kenua ja kehuin sitä. =)

Tuomari käpälöimässä Keniä.


Poseerausta tuomarille. =)

Kilpakumppanimme.

Onnelliset punaisen nauhan saaneet. =)

Käytiin moikkaamassa tuttuja. =D

Tälläinen nappisilmä moikattiin. ^_^

Punaisten nauhojen kehässä saimme lisää ilon aiheita, sijoituimme ensimmäisiksi! Upeaa! Palkinnoksi saimme ruusukkeen. pokaalin ja pussin jossa oli nahkainen panta, koiran purutikkuja, heijastin ja susukeksejä. Voitto tiesi myöskin pääsyä BIS -kehään.


Voittaja kuva punaisten kehässä. =D

BIS eli Best In Show kehä alkoi miltein heti punaisten kehänh jälkeen. Tämäkin kehä sujui meidän kohdalta oikein mukavasti. Keni esiintyi rahallisen varmasti. Eräs mies tuomari heilautti kättään Kenin kuonon ja minun herkkukäteni välissä. Keni ei reakoinut siihen mitenkään. Tuomari totesi arvostavasti että Kenin keskittyminen on huippuluokkaa. =) Lopullinen sijoituksemme oli BIS 3! Olin aivan onnessani! Palkinnoiksi saimme ISON pokaalin, ruusukkeen, tuolin ja kassiin, joka sisälsi kolme pussia koiran ruokaa (pieniä pusseja), purkkiruuan, heijastimen, nahkaisen talutushihnan ja Fazerin sinisen suklaalevyn. =D

Tältä tuomarilta saimme kommentin keskittymiskyvystä. =D

Iloista juoksentelua BIS -kehässä. ^_^

Onkohan handleri ihan järjissään? ;)

Tuomarit pohtimassa päätöstään.

BIS sijoittuneet vasempana voittaja ja oikeimpana neljänneksi sijoittunut. =)

Onnellinen omistaja. =)

Poseerausta kera voittojen. =D

Vielä tänäkin aamuna olin onnellinen eilisestä menestyksestämme. On tuo Kenu vaan upea! ^_^

lauantai 24. elokuuta 2013

Kakkuja, kakkuja...

Elokuun alussa olin siskoni luona taas kyläilemässä noin viikon verran. Kyläily reissuni päättyi 3. päivä elokuuta tätini synttärijuhliin. Tätini tilais minulta neljä kakkua juhliinsa ja tein ne ollessani siskollani. Sieltä on lyhyempi matka tätini luo ja kakut siis helpompi kuljettaa perille. Monien vaihtoehtojen jälkeen päädyimme tätini kanssa näihin neljään kakkuun: suklaakakku lastenpöytään, ja syklaahyydykekakku, kermakakku ja vaniljainen kookoskakku (hyydykekakku) aikuisten nautittavaksi. Melkein koko viikko kuluikin kakkuja tehdessä ja niitä toimittaessa perille. Ehdin sentään käydä lenkkeilemässäkin koirien ja siskon kanssa. Keni oli tietenkin mukanani. =) Tänään olisi edessä siskon ja hänen vanhimman lapsen yhteissynttärit. Sinne en ole leiponut muuta kuin lusikkaleipiä. Lopuksi vielä muutama kuva kakuista ja Woosterista. =)

Lasten kakku.

Vaniljainen kookoskakku.

Rigo Jansci -kakku. (suklaahyydykekakku)





Kermakakku.




Veljenikin kävi vierailemassa. Woosterista oli mukava lepäillä veljeni kanssa. =)

Woosterikin haluaa lukea kirjaa... =D

Ensi kertaan! ^_^

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kissojen kauhun hetket.

Ilpo ja Indi joutuivat tänään pesulle! Se oli kummankin kissan mielestä aivan typerä idea. Hienosti kuitenkin molemmat antoivat pestä ja kuivata itsensä. Ilpon pesin sen takia, kun se on kovasti rapsutellut itseään ja sille meinaa sen takia ilmestyä karvattomia kohtia. Aiemmin noin käydessä käytin Ilpon eläinlääkärissä, joka ei valitettavasti osannut sanoa syytä moiselle... Päätin siis kokeilla josko pesu auttaisi kutinaan. Ainakin toistaiseksi Ilpo on rapsutellut itseään vähemmän. Tosin sen aika on mennyt paljolti itseään nuollessa kuivemmaksi. =) Ilpo oli oikein nätisti koko pesun aikana. Mitä nyt yritti päästä ovelle. =D

Kasteltu kissa. =)

Saippuoitu kissa. Eikö olekin tyytyväinen ilme?

Ilpo kuivattuna. =)

Indin päätin pestä, kun kerran oli kaikki tarvikkeet valmiina ja tarpeeksi aikaa. Indi ei siis ole rapsutellut itseään liiemmälti aiemminkaan. Halusin kuitenkin nähdä mitä se tuumaa pesusta. Indillä kun on pitkä karva niin se likaantuu helpommin ja saatan joskus joutua pesemään sitä. Hienosti antoi Indikin pestä itsensä. Loppua kohdin se alkoi maukua kovaäänisesti vastalauseitaan. =)

Märkä Indi. =)

Kuivausta odotellessa...

Nyt ovat molemmat kissat puhtaita ja tuoksuvat ah, niin raikkailta. En aio toistaa käsittelyä kuin tarvittaessa. Ilpo ehtikin jo asustella luonani melkein kahdeksan vuotta ilman pesua. =D

Kissat kuivauspuuhissa.



Kommentit otan ilolla vastaan, heippa! =)