Indi ulkoilee.

Olen jo monena kertana ottanut Indin mukaan ulkoilemaan viedessäni Kenin pienelle lenkille. Yleensä menen näille lenkeille vain joko aikaiseen aamulla tai todella myöhään illalla. Noihin aikoihin kun ei ole pehemmin muita liikkeillä. Kannan aina Indin pois pihoista ja päästän sen sitten itse kävelemään. Alkumatkasta Indin liikkuminen on aika hidasta ja pysähtelyjä tulee paljon. Onneksi Keni ei välitä hitaasta tahdista. =) Useimmiten Indi kävelee yli puolet lenkistämme. Lenkkeihimme menee yleensa ainakin puoli tuntia, vaikkeivat ne olekaan pitkiä. Yhtenä päivänä saimme seuraksemme myös isän ja Papun. Hyvin sekin sujui, joskin Papu oli vähän liiankin kiinnostunut Indistä.

Lenkin puolen välin jälkeen Indin vauhti kasvaa. Se välillä jopa juoksee. Toki jos vaastaan tulee muita jähmettyy kissa paikoilleen. Kotipihaan asti Indi aina tulee oikein reipasta tahtia. Pihassa kuitenkin vauhti aina hiljenee jostain syystä. Indi koettaa myös monia rappuja ennen meidän rappua, josko niistä voisi päästä kotia. Päästyämme omaan rappuun kiipeää Indi raput ylös hurjaa vauhtia. Koti on sen mielstä paras paikka.

Joutuipa meidän hieno neiti kerran jopa vesisateessa ulos. Minulla ei ole Indille omaa kurapukua niin kuin Kenillä, joten askartelin paskartelin sellaisen neidille lenkin ajaksi. Indin sadepuku koostui yhdestä pienestä muovipussista ja yhdestä pakastin pussista. Muovipussi suojasi kroppaa ja pakastepussista tuli huppu. Hyvinhän tuo suostui asussaan kulkemaan ja puku myös toimi! Kissa ei ollut muuten märkä kuin tassuistaan sisälle tultaessa. Tässä muutama kuva. =)

Tyytyväiset mallit. =D

Menetyksen tuska

 Jälleen kerran laumamme on pienentynyt. Vain minä, Keni ja Indi olemme enää jäljellä alkuperäisestä määrästä. Gerbiilini Athos ja Porthos nukkuivat ikiuneen 9.10 eläinlääkärin toimesta. Miksi näin tapahtui, johtuu siitä että pojat alkoivat tapella keskenään. Tappelut olivat niin raakoja ja hurjia, että terraarion seinillä oli veriläiskiä pitkin poikin. Kolme päivää odottelin ja toivoin veljesten lopettavan yhteenottonsa, mutta turhaan. Lopulta jouduin erottamaan pojat toisistaan.

Porthos, tappeluissa alakynteen jäänyt, sai jäädä tuttuun ja turvalliseen omaan häkkiin. Athos, yhteenotoissa paremmin selvinnyt, taasen sai luvan siirtyä hetkeksi poikien kuljetuspoksiin. En enää uskaltanut antaa poikien olla hetkeäkään samoissa tiloissa. Äidille tästä puhuessani, muisti hän onneksi lasisen pienen kasvihuoneen joka hänellä oli. Äiti ystävällisesti toi sen minulle. Samalla hänkin katsahti poikia. Näky oli kurja.

Laittelin kasvihuoneesta väliaikaisen terraarion Athokselle. Yön ja seuraavan päivän ajan se sai siinä oleskella. Ennen töihiin menoa tarkistin olivatko pojat vielä hengissä. Athos näytti voivan aika hyvin, mutta Porthos ei. Se vain kyhjötti paikoillaan surkeana, melkeinpä puolikuoleena. Tuntui kauhealta lähteä töihin ja jättää ne kotiin...

Väliaikainen terraario ja sen asukki.

Minun mentyä töihin isä soitti pyynnöstäni eläinlääkärille ja tiedusteli lopetusaikaa. Saimme ajan samalle päivälle puoli viideksi. Itse pääsin töistä neljältä. Tulin kiireellä kotiin ja otin kantaakseni kasvihuoneen, isän kantaessa kuljetusboksia. En näet rohjennut laittaa veljeksiä samaan tilaan edes nyt.

Eläinlääkäri tarkisti kummatkin ja sanoi Porthoksen saaneen aika määrän hurjia puremia. Porthos olikin aika ruvella... Athoksella ei niinkään ollut ruhjeita. Eläinlääkäri kysyi halusinko lopettaa molemmat. Vastasin myöntävästi. Syynä tähän oli Athoksen vatsapuolella oleva iso kasvain. Sama kasvain oli jo aiemminkin rikkoutunut ja vuotanut verta pitkin puruja. En halunnut kummankaan pojan enää kärsivän kivuista. Pitellin gerbuja kädessäni lääkärin antaessa ensin nukutuspiikin. Poikien nukahdettua hän antoi nille piikin sydämmeen, joka lopettaisin sen toiminnan. Pian pojat olivat poissa. Vain niiden kuolleet ruumiit makasivat enää pöydällä. Aloin itkemään surusta. Yllätyin kuinka paljon veljesten menettäminen minuun koski. Enhän ollut edes tehnyt niiden kanssa mitään läheskään yhtä paljon kuin muiden lemmikkieni kanssa. Silti olin kiintynyt niihin ja luonut suhteen välillemme. Athoksen ja Porthoksen menettäminen sattui...

Eläinlääkäri oli ihanan myötätuntoinen ja ymmärtäväinen. Hän antoi minun ihan rauhassa hieman itkeskellä. Hän kyvyi haluaisinko itse haudata gerbut. Eipä minulla kuitenkaan ole mitään paikkaa mihin ne haudata. Niinpä pojat menivät joukkohautaukseen.

Muutama päivä kului ennen kuin sain aikaisiksi siivottua gerbujen asumukset ja tavarat. Pesin ja desifioin kaiken mitä pystyi ja loput heitin pois. Siskon tyttöni Ronja sai poikien kuljetuskopin. Se on isompi kuin hänen entinen kuljetusboksi. Muut tavarat säilytän itse. Ehkä minä vielä joskus otan uusia gerbiilejä. En kuitenkaan nyt. Enkä varmaan ainakaan vuoteen, mutta joskus...

On ollut aika rankkaa kun olen puolen vuoden aikana joutunut sanomaat hyvästit niin Ilpolle kuin kolmelle muskettisoturillenikin. Toivottavasti minun ei tarvitse jättää jäähyväisiä Indille tai Kenille vielä pitkään aikaan.... Niiden menettäminen olisi jo liikaa....

Hyvästi rakkaat muskettisoturini Aramis, Athos ja Porthos. Levätkää rauhassa.

Elukoiden kuvaussessio

Siskon muksujen ollessa luonani kävimme Ronjan ja Rasmuksen kanssa kuvaamassa Keniä ja Indiä ulkona. Kerrankin paistoi aurinko. Minä keskityin kuvaamiseen, Ronja hoiti Indin ja Rasmus käsitteli Keniä. Ekat kuvat oteetiin heti rappujen lähellä olevan puun alla. Pahaksi onneksi kaikki ihmiset eivät vain ymmärrä ettei koiria saa pissattaa ja kakattaa pihaan. Tämän seurauksena astuin koiran kakkaan. Ei kiva. Päätin kuitenkin hoitaa eläinten kuvaamissen loppuun. Rasmus olisi kovasti halunnut päästä esiintymään kuvissa. No, pääsihän hänkin kuviin, samoin Ronja. =)

Muutaman kuvan jälkeen siirryimme läheiselle hiekkatielle. Tarkoitukseni oli ottaa kuvaa kuia Indistä sen kävellessä minua kohti. Eipä oikein luonnistunut. Muut jalankulkijat häiritsivät ja kissa jähmettyi paikoilleen. Että silleen.

"Joku tulee!!!"

"Mä maastoudun. Mä en ole täällä..."

Hiekkatielttä pistäydyimme läheiseen metsään mäen laelle. Täällä kuvaaja vaihtuikin. Ronja suostui ottamaan kuvia minusta kera lemmikkieni. Kiitos näistä kuvista Ronja. Harvemmin pääsen itse kuvaan eläinteni kanssa. =D

Metsän jälkeen päädyimme asvalttitielle. Siellä otin muutamia kuvia Indistä kävelemässä. Kuvia tuli myös Rassesta Kenin kanssa. Saapuessamme parkkipaikalle asti otin vielä muutaman ryhmäkuvan lapsista ja eläimistä. Ikävä kyllä en oikein onnistunut valoituksen kanssa. No, tulipahan kumminkin muutma kuva. =)

Ei huolta. Ei sillä ole jalka katki. =)

Poika ja koira. =)

Kissa raukka joutui puuhun. =)

Minne me mennään?

Siskoni lapset olivat minulla kylässä viime viikon loppupuolella syyslomallaan. Heidän täällä ollessaan ehdimme tehdä kaikenlaista eläinten hoidon merkeissä. Kävimme lenkkeilemässä kera Kenin ja Papun, ulkoilutimme Indiä ja Keniä, pidimme kuvaussession Kenistä ja Indistä ulkona (Tästä tulee myöhemmin oma postaus.), pesimme Kenin siskon tytön kanssa ja kävimme PITKÄLLÄ lenkillä. Nyt saattekin kuulla tästä pitkästä lenkistämme.

Suunnittelimme tämän lenkin jo edellisenä päivänä salassa äitini kanssa yllätykseksi lapsille. Lähtisin lasten kanssa aamupuolesta koirien kanssa lenkille Kukkasjoelle päin ja sillä tapaisimme ihan "sattumalta" mummin eli äitini ja jatkaisimme matkaa hänen kanssaan. Kävelisimme nuotiopaikallle,jossa olisi tarjolla makkaraa, leipää, kuumaa kaakaota ja vaahtokarkkien grillausta. Tuumasta toimeen.

Aamulla kaikki saivat nukkua niin pitkään kuin halusivat. Pääsimme silti lähtemään jo 20 yli kymmenen. Kävimme muksujen kanssa hakemassa Papun mukaan, niin kuin oli sovittu. Alkuun minä talutin Papua ja Roope Keniä. Minulla jaRonjalla oli kamerat mukana kuvaamista varten. Alkumatka sujui oikein hyvin. Kouvolan tien varressa olevassa metsässä päästimme koirat hetkeksi irti. Rasmus juoksenteli koirien kanssa pitkin mettää ja Ronja kuvasi menoa. Yhdessä vaiheessa Papu meinasi jättää meidät. Onneksi Ronja huomasi ja ilmoitti minulle. Tulihan se Papu takasin hetken huudeltuani. Se oli varmaan lähtenyt etsimään mihin äiti oli jäänyt. Papu kun on niin mammanpoika. =)

Jes, niin olenkin! =)

Kun koirat oli taas kytketty hihnoihin jatkui matka samoilla taluttajilla. Jättikirppiksen kohdalla olisivat muksut halunneet mennä sinne, mutta eihän meillä kellään ollut rahaa mukana. Niinpä matka jatkui. Vähän matkan päästä pysähdyimme ottamaan kuvia. Kuvissa poseerasivat niin koirat kuin lapsetkin. Itse otin kuvia. Hienoja malleja minulla olikin, katsokaa vaikka. =)

Ilmeet kohillaan. =D

Papu naattii. =)

"Mitäs siinä tuijotat?"

"Herkku, herkku, herkku!"

"Miks sä sen herkun sinne pistät?"

"Mites mä nään hihnat laittaisin...?"

Kieli. =)

Keni se vaan ei voi aina poseerata nätisti... =D

Ronjan avustuksella otin seisotuskuvat Kenistä ja Papusta.

"Mie killitän sua suoraan silmiin."

Koiran asettelu meneillään. =)

Sakenmanni poseeraus. =)

Matkan jatkuessa alkoi Roope jo ihmetellä milloin me oikein kääntyisimme kotia kohti. Ei vielä oli vastaus. Rasmus oli oikein tyytyväinen vastaukseeni. Villähteen leivän kohdalla pysähdyimme taas kuvaamaan. Tällä kertaa mallina toimi vain Keni. Minä ja Ronja kuvasimme ja Rasmus hoiti rekvisiitta puolen. Laitoimme Kenin makaamaan lehtimereen ja Rasmus heitteli lehtiä leijumaan ilmaan. Aika kivan näköstä siitä tuli, vai mitä? =)

"Mitä ihmettä?!"

"Huoh. Noi ihmiset...."

"Ei kuule enää kiinnosta."

"Huoh..."

"Oliks nyt kivaa, häh?"

Kaksi odottelijaa. =)

Matka se vain jatkui. Taluttajat vain välillä vaihtuivat. Päästessämme Kukkastielle taluttajina olimme minä ja Ronja. Kovin lapset ihmettelivät kuinka kauan vielä jatkaisimme matkaa ja mitä kautta oikein menisimme kotiin. Kukkasjoelle päästyämme huomasimme puiden lomassa ihmisen. Kuka se oikein on? Äitihän se siellä oli. Lapset kysyivät oliko tämä tapaaminen suunniteltu. Eihän toki. =) Äiti kertoi lähteneensä lintuja katselemaan ja ihasteli pitkää lenkkiämme. Päätimme jatkaa yhdessä matkaa ja kävellä ainakin lintujen ruokintapaikalle asti. Koirat pääsivät toki vapaaksi juoksentelemaan. Kun Papu huomsi joen, meni se tietenkin sinne kahlailemaan... Eikä se mitään, mutta kun Kenikin meni veteen. Kiva. Märkä koira minulla sitten taas. No, eipä tuo tahtia tuntunut haittaavan.

Vesipeto vaanii. =D

Lintujen ruokintapaikalta jatkoimme vielä matkaa aina välillä koiria kuvaten. Otin minä muutaman kuvan Rasmuksestakin hänen hypätessään kaatuneen puun yli. Rasmus juoksenteli muutenkin koirien kanssa pitkin metsää meidän muiden kävellessä. Miten sillä pojalla voikin olla niin paljon energiaa?!

Lähestyessämme nuotiopaikkaa huomasin paikalla olevan jo joku ukko. Pysähdyin kerroin äidille edessä olevan jonkun ja otin koirat kiinni. Äiti tuli ja otti Papun hihnaan ja minä talutin Keniä pannasta. Lähempänääiti kysyi ukolta saisimmeko mekin tulla nuotion ääreen lepäämään. Saimme luvan tulla. Nuotion luona tunnistimme ukon ukiksi eli isäkseni. Isä oli kuulema halunnut lähteä metsäään istuskemelaan rauhassa. Äiti huomasi repun maassa ja avasi sen, Sieltä löytyi juotavaa ja syötävää kaikille. jossakin vaiheessa grillatessamme äiti paljasti kaiken olleen suunniteltua. En ole varma missä vaiheessa lapset itse alkoivat ajattella niin, mutta eivätköhän he olleet jo arvanneet sen siiihen mennessä. =)

Paistoimme makkaraa ja grillasimme tikunnokassa vaahtokarkkeja, joita Rasmus koko ajan kutsui hattaraksi. Roope kävi myös hakkaamassa kirveellä lisää polttopuita. Koirat kuljeskelivat ympärillä ja yrittivät saada ihmisiä antamaan heillekin jotain syötävää. Saivathan ne osan minun ja äidin makkaroista ja leivistä. =)

Nuotiopaikalta kävelimme Kukkasjoen sillalle asti. Sillan luona on pieni koski, jossa on vanhoja isoja kiviä. Yritimme saada ryhmäkuvaa otettua kivien päällä. Vähän heikoiksi jäivät nämä kuvat. Äidin kamerasta meni putki jotenkin rikki, harmi. =( Tässä kuitenkin yksi kuva.

 Isän auto oli parkkeerattu mäen toiselle puolelle pois näkyvistä. Minä, lapset ja koirat lähdimme kotiin isän kyydissä ja äiti lähti kävelemään kotia kohti. Vietyään meidät kotiin isä lähti vielä poimimaan äidin kyytiinsä ja toi hänetkin autolla kotiin. Aikaa tähän reissuun meillä kului kaikenkaikkiaan noin neljä tuntia. Että semmonen reissu. =)