keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Paljon onnea Keni!

Miten tuo aika kiitääkään? Vastahan minä hain kotiin pienen punaisen Keni pentusen. Vaan onhan tuon pojan syntymästä kulunut jo kuusi vuotta!

Syntymäpäivänsä kunniaksi herra sai oikein lautasellisen kakkua. Kakku on tehty Kenin herkuista eli jauhelihasta, kermaviilistä, juustosta ja banaanista. Kuvissa ei näy oikein kunnolla, mutta kakun päällä olevat banaanin palat ovat tähden muotoisia ja niitä on kuusi. Hienosti Keni malttoi odottaa lupaa kakun syömiseen omistajan itsekkäästi ottaessa edustuskuvaa synttärisankarista ja kakusta.


"Joko saa syödä?!"

Saihan tuo Indikin osallistua synttärikesteihin. Neiti ei vaan suostunut syömään Kenin kanssa vierekkäin. Kenua se ei haitannut. Syötyään oman osansa, se meni syömään vielä Indin jättämät kakunjämät. =)

Kaverukset kakkupalojen ääressä.

"Nam!"

perjantai 13. helmikuuta 2015

Raitaa... paitaa...

Nyt talvella on ollut sen verran kylmä, etten ole viitsinyt ottaa Indiä lenkeille mukaan. Se raukkahan vain palelisi pitkästä turkistaan huolimatta. Silloin kun ei ole ollut liian kylmää, on ollut plussakeli. Plussakeleillä niin Indille kuin Kenillekin muodostuu turkkiin kauheita lumikokkareita. Indi ei siis ole pahemmin päässyt ulkoilemaan. Onhan se toki pari kertaa käynyt parvekkeella nauttimassa ulkoilmasta minun sytytellessä kynttilöitä lyhtyihin, muttein sen kummempaa.

Vaan toisin on nyt. Minä reippaana ja hieman omituisena omistajana kipasin Mustiin ja Mirriin ja ostin Indille villapuseron! Pusero on vielä ihan raikkaan värinen. Se suorastaan loistaa sateenkaaren väreissä. Nyt kelpaa tytön lenkkeillä mukanamme. Tosin Indin ensireaktio oli ennemminkin: " Voi ei. Mitä se hullu omistaja nyt oot menny keksimään?!" No, pienen totuttelun jälkeen käytiin ulkona kuvaamassa muutama otos teille näytiksi. Olkaapa hyvä. =)

Tässä paita näkyy parhaiten. Indi vain kattelee muualle...








Hieman oli tuulinen sää. =D



Oltiin ihan vaan tässä lähi pihojen piirissä. Kotia päin Indi käveli taas tosi reippaasti. Pitääpä käydä lähi aikoina ihan kunnon lenkilläkin. Ensi kertaan! =D

tiistai 3. helmikuuta 2015

Pumpula puf, pampula paf...

Elossa ollaan. On vain ollut kaikenlaista. Töissä on ollut eräs projekti ja sitä suunnitellessa ja ressatessa, ei oikein ehtinyt ja jaksanut kirjoitella. Nyt se on kuitenkin ohi, jes! Toivon mukaan palautuisi into blogin kirjoitteluun.

Otsikko on eräästä lastenlaulusta, jonka olen kuullut äidiltäni. Sen sanat menevät näin:

Pumpula puf, pampula paf ,
pumpulapilven hattara, hah,
pumpula puf, pampula paf
pilvenhattara hah.

Mutta tänään ei laulettu, vaan tuli tuo alku vain mieleen Keniä katsellessa. Äiti tuli koirien kanssa minua vastaan, päästessäni töistä. Kävelimme kotia kohti ja päätimme mennä läheiseen metsään aitaukseen koiria juoksuttamaan. Olemme ennenkin käyneet siellä koiruuksia leikittämässä. Ilmeisesti aitaus ei enää ole kovin monen suosiossa. Saimme kahlata aivan koskemattomassa hangessa. Lunta ei ollut ihan polviin saakka, mutta paljon kumminkin. Heiteltiin äidin kanssa lumipalloja koirien jahdattavaksi. Keni menikin pallojen perään oikein innoissaan hangesta huolimatta. Papu ei aina viitsinyt lähteä kovin kauas, tuleehan niitä uusiakin palloja. Jonkin ajan kuluttua Kenin liikkuminen alkoi näyttämään hieman vaivalloiselta, eikä Kempula enää halunnut juosta pallojen perään.

Kutsuttuani Kenun lähemmäs selvisi syykin, tämä:





Hieman oli Kenulle siis tullut lumikokkareita karvoihin. Isoimmat Hiukan meitä huvitti, kun katselimme Kenin liikkumista. Auttelin pojalta pahimmat paakut irti ja jatkettiin lumipallojen viskomista vielä hetki. Kotiin palattuamme laitoin Kenille pediksi neljä pyyhettä päällekkäin ja käskin sen olla siinä. Hyvin Kenu alkoi sulamaan. Itse se irroitteli paakkuja ja söi ne.

Ikävä kyllä iloni loppui lyhyeen parin tunnin päästä Kenin pissatessa eteisen kynnysmatolle. Ei muuta kuin hynttyyn niskaan ja ulos. Mutta, oltuamme sisällä pari tuntia Keni pissasi uudestaan eteisin matolle. Eipä enää naurata. Nyt minulla on sitten kaksi pissaista mattoa ja talouspaperi loppu. Enpä taida antaa Kenun syödä enää yhtäkään lumipaakkua ulkoillessamme.

Tässä vielä verrattavaksi kuva Papusta ja sen lumipaakuista. Joskus olisi ihan kiva omistaa lyhytkarvainen koira.


Tämän kertaiset kuvat on ottanut äiti kännykällään.