maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kuukauden myöhässä

Siis nämä blogin päivitykset ovat nyt noin kuukauden verran jälkijunassa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vai miten se nyt meni? =)


Toukokuun alku puolella kävin Rikin kanssa harjoittelemassa bussissa matkustamista. Määränpääksi valikoitui veljeni työpaikan lähellä sijaitseva bussipysäkki. Pysäkille ehdimme hyvissä ajoin. Bussia odotellessa pilkoin koiran herkkuja ja vähän harjoiteltiin temppuja. Linkun pysähtyessä kohdallemme, säpsähti Riki hieman autosta kuuluvaa sihahdusta. Nopeasti poika siitä tokeni ja tuli reippaasti auton kyytiin. Itse matkustaminen meni erinomaisesti. Riki istuskeli ja makoili rauhallisena koko matkan ajan.

Saatuttuamme pysäkillemme, lähdimme moikkaamaan töissä olevaa veljeäni. Siinä sitten nautimme kahvitauosta, Rikin tutkaillessa kahvihuonetta. Oli mukava päästä veljeä tervehtimään, kiitos kun saimme tulla. =) 

Lähtiessämme kotia kohti, neuvoi veljeni minulle uuden reitin. Sitä kulkien pääsisin kulkemaan peltojen viereistä tietä vaikka kuinka pitkälti. Lähdimme Rikin kanssa innokkaina matkaan. Reitti oli valllan ihana ja aurinkoisella säällä matka taittui mukavasti. 

Näin ihanissa maisemissa me seikkailtiin. =)


Vanha koulu matkan varrelta.

Tutummalla pätkällä päätin testata miten Riki suhtautuisi tien alitse menevään isoon putkeen. Keni ja Papu ovat molemmat käyneet samaa putkea tutkimassa ja Keni on kulkenut sen lävitse luokseni. Epäilin Rikin hieman aristelevan putkea, jossa äänet kaikuivat. Riki kun on muutenkin ollut Keniä varovaisempi ja arempi uusien asioiden suhteen. Vaan eikö mitä. Sinne putkeenhan se Rikinen tallusteli suoraa päätä heittämiäni herkkuja hakemaan. Ai että olin ylpeä pojastani! =) Varmaan se olisi tullut kokko matkan tien alitsekin, jos olisin ollut toisessa päässä sitä kutsumassa. Yksinäni en vain voinut sitä testata. Pitääpi joku kerta kokeilla, kun äiti on mukana. =D

"Hehhee! Täällä putkessahan mä!"

Riki "luolan" suulla. =D

Loppumatka menikin ihan normi meiningeissä. Kotona Riki olikin pitkään varsin rahallinen. ^_^

 Ensi kerralla vielä on toukokuista asiaa, mutta sitten pääsemme vihdoin tähän kuuhun. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti