perjantai 18. lokakuuta 2013

Lunta!

Ainakin vähäsen... =) Tänään kun tulin kotiin koulusta oli maassa pienoinen kerros lunta. Jee! Joskin tuo lumihan toki sulaa pian pois, mutta silti. =) Käytyäni ensin äidin luona lainaamassa pokkari kameran, hain Kenin ja lähdimme yhdessä nauttimaan ensilumista. Keni sai kurapuvun päälle, koska lumi oli niin märkää ja muutenkin on märkää. fiksuna ihmisenä lähdin järven lähellä olevalle nurmi paikalle. Ajattelin että siellä olisi lunta oikein hyvin. Hyvä minä... Eihän siellä ollut lunta edes yhtä paljon kuin meidän pihassa. No, onneksi oli sentään edes vähän lunta. Päästin Kenin irti ja heittelin sille ekat lumipallot tänä talvena/syksynä. =) Keni oli niin onnessaan. Muutaman poseerauskuvankin räpsin, kun ei tuo pallon heittäminen ja kuvien otto samaan aikaan oikein onnistunut. =D Kotiin päästyämme oli minun hanskani ja sukkani jo märät ja koirakin varsin märkä. Nyt ollaan jo ehditty lämmitellä ja kuivatella itsemme. Tällä hetkellä olen äidin luona ja valmistun pakko töihin. =D

Tässä vielä kuvia lenkiltämme.

"Onks pakko viel kauan pönöttää tässä?"

"Jei!"




Keni ja Kenin lumipallot. =D

Lumipallon syöntiä, nam. =)

Ja tähän väliin vielä erittäin lyhyt video siitä, kun heitän Kenille lumipallon. Anteeksi kuvan heilumista, kuvaaminen oli hieman vaikeaa yhdellä kädellä. =)





sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Keni! =D

3.10. Menin ottamaan Kenistä muutaman poseerauskuvan kauniin kuihtuneen maitohorsma "pellon" luo. Ajattelin että tuo "kukkapelto" olisi kaunis tausta kuvissa, kun kuihtuneet horsman varret olivat niin saman värisiä Kenin turkin kanssa. Keniähän ei tuo kuvaaminen oikein jaksanut innostaa. Kiltisti se kuitenkin teki niin kuin minä sitä pyysin tekemään. Silloin oli myös erittäin aurinkoinen päivä, joka oli toisaalta mukavaa ja toisaalta se taas hieman hankaloitti kuvaamista. Kenin turkki on aivan upea auringonvalossa, mutta aurinkoisuus taas on hankala kuvia ottaessa varjojen takia... Sain kuitenkin joukon vallan mukavan näköisiä kuvia. Tässä muutama. =)

"Tylsää!"

"Enkä hymyile."

Tarkkana poikana. =)

"Tässä sulle." =D

"Hahahaa, kun naurattaa!"

"Slurps!"






Hmmm...

"Ilman silmiä!" =D





Itse pidän tästä kuvasta. Siinä on vain sitä jotakin. =)



Tähyilemässä maisemia. =)


"Joko saa tulla?"


Meidän oli myös tarkoitus käydä ottamassa kuvia yhdessä toisessakin paikassa, mutta sinne emme päässeet tietöiden takia. Ehkä sitten ensi kerralla.

Mitä mieltä te lukijat olitte kuvista? Löytyikö jokin lempparikuva?