Vaikka Riki on yksi toteutunut unelmani, niin on se välillä erittäin rasittavakin! Keni ei pentuna pahemmin rikkonut mitään eikä sotkenut paikkoja yksin ollessa. No, Riki onkin tehnyt sitä sitten vanhan herrankin edestä. Okei, okei. Ei se Rikinenkään nyt ihan kauhea tasmanian tuholainen ole, pahemminkin voisi olla. Tässä on kuitenkin ihan riittävästi minulle. Kenin jälkeen pennun tuhot ovat olleet aika moinen shokki allekirjoittaneelle. Totuttelua on vaatinut. Tietenkään en edelleenkään hyväksy pennun tuhmuuksia, mutta osaan jo paremmin niihin suhtautua.
Olen monestikin saanut palata sotkuiseen kotiin, jätettyäni Rikisen kotiin. Nuorella herralla kun on ollut hieman tylsää, niin on pitänyt keksiä omaa kivaa. Onneksi jätän pennun nykyään aina keittiöön portin taakse. Onpahan siivottavaa vain yhdessä huoneessa. Tässä vaiheessa suuren suuri kiitos isälleni ja Mirkolle, jotka portin tekivät ja asensivat. On tullut tarpeeseen.
Nykyään osaan jo aika hyvin laittaa kaiken pentua mahdollisesti kiinnostavan pois saatavilta, eikä näin ollen tuhoja enää yleensä synny. Ennen oli kuitenkin toisin. Sain tulla monet monituiset kerrat kotiin keskelle hävitystä, ja kaiken sen keskellä on ollut yksi erittäin iloinen pentu vastassa. Itse vaöitettavasti en kuulu niiden ihmisten joukkoon, jotka osaisivat moisen ohittaa olan kohautuksella. Useimmiten pääsi minulta muutamakin ärräpää ja jouduin menemään toiseen huoneeseen rauhoittumaan, etten säikäyttäisi Rikiä liikaa. Rikinen kun on vielä aika herkkä tapaus, eikä kestä kovin kiukkuista olemusta. Häveten minun on myönnettävä joskus säikäyttäneeni pennun kiukkuisella olemuksellani jopa niin, että se on pissannut alleen. Tämä on samaan aikaan surettanut ja kiukuttanut minua. Surettanut, koska pentu on niin minua pelännyt. Kiukuttanut, sillä se on lisännyt siivottavaani.
Onneksi yleensä osaan jo paremmin hillitä itseni ja pahimpana hetkinä tosiaan menen saman tien eri huoneeseen rauhoittumaan. Onpa välillä tullut soitettua äidillekin, joko kiukusta pihisten tai itkien väsymystä moiseen...
Tässä muutama kuva pennun tekosista. Enemmänkin on rikottu....
Nykyään osaan jo aika hyvin laittaa kaiken pentua mahdollisesti kiinnostavan pois saatavilta, eikä näin ollen tuhoja enää yleensä synny. Ennen oli kuitenkin toisin. Sain tulla monet monituiset kerrat kotiin keskelle hävitystä, ja kaiken sen keskellä on ollut yksi erittäin iloinen pentu vastassa. Itse vaöitettavasti en kuulu niiden ihmisten joukkoon, jotka osaisivat moisen ohittaa olan kohautuksella. Useimmiten pääsi minulta muutamakin ärräpää ja jouduin menemään toiseen huoneeseen rauhoittumaan, etten säikäyttäisi Rikiä liikaa. Rikinen kun on vielä aika herkkä tapaus, eikä kestä kovin kiukkuista olemusta. Häveten minun on myönnettävä joskus säikäyttäneeni pennun kiukkuisella olemuksellani jopa niin, että se on pissannut alleen. Tämä on samaan aikaan surettanut ja kiukuttanut minua. Surettanut, koska pentu on niin minua pelännyt. Kiukuttanut, sillä se on lisännyt siivottavaani.
Onneksi yleensä osaan jo paremmin hillitä itseni ja pahimpana hetkinä tosiaan menen saman tien eri huoneeseen rauhoittumaan. Onpa välillä tullut soitettua äidillekin, joko kiukusta pihisten tai itkien väsymystä moiseen...
Tässä muutama kuva pennun tekosista. Enemmänkin on rikottu....
 |
| Sitä on käyty muovipussien säikytyslaatikossa. |
 |
| "Emmää oo mitään tehnyt." |
Pahin Rikin aiheuttama tapaus on pieni tulipalo. Töissä ollessani olu nuori herra päättäänyt alkaa leikkimään liedellä ja koekilla kokkailua. Pahaksi onneksi lieden lähellä oli keittiöpyyhe, muovikippo ja tyhjä kermaviilipurkki. Tässä kohtaa syyttävä sormi osoittaa laiskaa omistajaa, joka ei ollut jaksanut laittaa tavaroita paikoilleen....
Joka tapauksessa, Riki oli onnistunut saamaan levyn päälle. Tullessani kotiin haistoin jo rappusissa omituisen pahan hajun. Oven avattuani haju vain voimistui. Siinä vaiheessa jo pelästyin ja epäilin tulipaloa. Ryntäsin keittiön ovelle ja siiitä sisään keittiöön. Mitään ei onneksi enää palanut, liesi vain hohkasi kuumana. Sammutin lieden äkkiä ja avasin ikkunaa enemmän, jotta häkä haihtuisi paremmin. Seuraavaksi tarkistin ettei kumpikaan koira ollut satuttanut itseään, onneksi ei. Sitten alkoi vapina ja itku. Rauhoituttuani hieman soitin isälle ja pyysin hänet paikalle katsomaan ja arvioimaan tilanneetta. Isä saapui ja totesi kaiken olevan nyt kunnossa ja rauhoitteli minua. Keittiöpyyhe oli jäljistä päätellen palanut ihan liekillä ja muovikippo ja viilipurkki sulaneet liedelle. Onneksi tuli ei ollut levinnyt muualle. Isän ulkoiluttaessa koirat aloin siivoamaan keittiötä. Takaisin tultuaan hän auttoi minua todella paljon siivouksessa. Kiitos isä.
Tuon tapauksen jälkeen on meillä ollut lieden sulake irti seinästä aina, kun en ole käyttämässä liettä. Yksi säikähdys riitti, kiitos vain.
Liesi tulen jälkeen. Olen jo ehtinyt rapsuttamaan palaneet irti paistinlastalla. Etualan musta möhkäle on keittiöpyyhe ja valkoinen läikkä viilipurkki.
 |
| Nokinen syyllinen. |
 |
| Pääsi muuten koira pesulle tuona päivänä. |
Nykyään ei onneksi yleensä ole tuhoja siivottavana. Toki yksin oloa pyrimme harjoittelemaan, jotta jatkossa pentukin voisi olla koko asunnossa vapaana. On niin mukavaa tulla kotiin, kun vastassa on iloinen koira tai kaksi.
