klo.9.00 9.9.2021

 Tuo päivä oli surun päivä...

Tuona päivänä vein loppuun yhden elämäni raskaimmista päätöksistä. Tuona päivänä itkin. Tuona päivänä olin murheen murtama. Tuona päivänä sanoin hyvästit yhdelle raikkaimmistani. Tuota päivää ja kellon aikaa en varmaan unohda ikinä. Tuona päivänä Keni pääsi eroon kaikista kivuistaan ja peloistaan. Tuona päivänä ja aikana Keni vaipui ikuiseen uneen sylissäni. 

 Niin, Keni on poissa.. On ollut jo kahdeksan kuukauden ajan... Miksikö en ole asiasta aiemmin kertonut, kirjoittanut? Koska en ole pystynyt, suru on ollut liian tuore ja suuri.  Tälläkin hetkellä tätä tekstiä kirjoittaessani itken, enkä muuta voi. 

Päätös Kenin lopettamisesta oli vaikea ja raskas. Keni oli edelleen iloinen ja rakastava oma itsensä. Mutta Keni oli myös väsyneempi. Pelkäsi enemmän ja useampia kovia ääniä. Melkein joka lenkillä jokin ääni säikäytti. Kenin takajalat olivat jo väsyneet. Keni jouti ylösnoustessaan nykäisemään itsensä ylös etuvartalon voimilla. Takajalat eivät myöskään nousseet liikkuessa niin kuin ennen. Välistä kuului kynsien raapaisu- ja jalan raahausääni tassutellessa lenkillä. Keni myös laihtui, vaikka ruoka maistuikin hyvin. Keni aristi selkäänsä jonkin verran ja älähti eläinlääkärin kopeloidessa takajalkoja. Keni ei suunnilleen koskaan valittanut kivuista elämänsä aikana. Ei edes silloin kun jalasta vuoti verta. Nyt siihen siis sattui ihan tosissaan. Silti Keni halusi leikkiä niin minun kuin Rikin ja Papun kanssa. Silti Keni oli oma rakastava ja huolehtiva itsensä. Silti Keni halusi lähteä mukaan lenkeille ja seikkailuille. 

  Vein Kenin lopetettavaksi Tuulivettiin Heinolaan. Samalla kerralla Riki kastaroitiin, mutta siitä joskus myöhemmin. Keni tallusti eläinlääkärin ovista sisään luottavasti ja iloisena itsenään. Se antoi eläinlääkärin pistää alkurauhoituspiikin kiltisti. Toki Keni varmastii ihmetteli minun surumielistä olemustani. Keni nukasti lattialle syliini. Silittelin Keniä ja kiitin sitä yhteisestä ajastamme. Keni nostettiin hoitopöydälle saamaan viimeinen piikki. Tämä oli kamalin hetki. Sillä ennen kuin viimeinen piikki saatiin annettua kunnolla, täytyi eläinlääkärin käydä kolme jalkaa läpi. Keniä pistettiin siis kolmesti, koska kahdella ensimmäisellä kerralla ainetta ei saatu annettua kunnolla/se ei alkanut kunnolla vaikuttamaan. Vasta kolmannen jalan kohdalla onnisti. Minusta tuntui ja tuntuu edelleen niin pahalta. Uskon Kenin yrittäneen pitää elämästään kiinni kaikin voimin, jotta se voisi vielä kerran lohduttaa minua. Sellainen Keni oli. Keni lohdutti ja huolehti minusta. Ennen kolmatta yritystä, kuiskailin Kenin korvaan, että antaa vain olla, päästää vain irti tästä maailmasta. Että minä rakastan häntä ja tulen aina rakastamaan, mutta nyt on aika lähteä. Aika Kenin pääsätä vapaalle, lepoon, rauhaan ja nauttimaan sateenkaaren toisella puolen. Kenin nukahdettua ikiuneen jäin vielä joksikin aikaa Kenin vierelle hyvästelemään, halailemaan ja silittelemään. Olisin halunnut voida asettua makaamaan Kenin viereen ja halata sitä. En olisi millään halunnut lähteä pois ja jättää Keniä Minä vain itkin ja itkin. Palattuani autoon itkimme isäni kanssa yhdessä ennen kotiin päin lähtöä. 

 

Keni on viimein vaipunut ikiuneen...

Kenin ruumis meni joukkotuhkaukseen. En halunnut ruumista, eihän minulla ole mitään hautapaikkaa sille. En myöskään halunnut tuhkia säilytettäväksi. Keni tulee pysymään aina mielessäni ja sydämessäni. Se riittää. Minulla on myös tukko Kenin karvoja tallessa. Niistä olisi tarkoitus vielä joskus tehdä muistoesine. Vielä en kuitenkaan siihen kykene, tuska on liian läsnä ja vahva.

Toivottavasti tämä ikävä vielä joskus helpottaa tai lievenee. Alan edelleenkin itkemään muistellessani Keniä, puhuessani siitä enemmän. Tämä teksi oli erittäin raskas ja vaikea kirjoittaa. Kyyneleet ovat valuneet pitkin kasvojani koko ajan ja nenäliinoja kulunut runsaasti. Halusin kuitenkin viimein saada kerrottua Kenin poismenosta. Teilläkin on oikeus tietää siitä. Halusin myös kertoa tästä, sillä huomenna elämääni astuu uusi australianpaimenkoiran pentu.

Elämänsä loppuun asti Keni nukkui vieressäni yöt, lohdutti, turvasi ja tuki minua. Keni oli ensimmäinen oma koirani. Se opetti minulle monia asioita itsestään, koirista yleensä, niiden elekielestä ja elämästä muutenkin. Keni oli kaikkeni. Parempaa koiraa en olisi voinut saada. Keni tulee varmasti olemaan tärkein elämäni koirista. Olihan se ensimmäinen, ja Keni. 

 

Sielunkumppanini, rakkkaani, hyvästi rakas...

Hyvää joulua!

Taas se alkaa!

Nimittäin joulukalenterin avaaminen ja jännitys. =)

Tänä vuonna blogin joulukalenterina toimii perinteinen luukkukuvakalenteri. Ensimmäisessä kuvassa tietenkin blogin tähti tyypit. =) Tänään saat avattua ensimmäisen luukun klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Huomisesta lähtien sinun pitää löytää luukun numero jostain blogin sivulta. Se saattaa sijaita missä vain. Klikkaamalla numeroa pääset avaamaan luukun. 

Hauskaa joulun odotusta! =)

Ps. Otan mielelläni vastaan mielipiteitä joulukalenterista ja sen toteuttamisesta. =)

Ja päivä jatkuu...

Eli valokuvauspäivä jatkui vielä agilityn jälkeenkin. Vietyäni koirat kotiin suuntasin kulkuni kameroineni veljeni luo. lin luvannut hänelle tulevani leikkaamaan kissojen kynnet sinä päivänä. Itse asiassa olin jo yli yunnin myöhässä sovitusta ajasta. Onneksi veli on ymmärtäväinen eikä siitä suuttunut. 

Leikattuani kissojen kynnet, aloin napsimaan kuvia niistä. Alkuun tämä oli varsin hankalaa. Minulla oli mukana sellainen sulkapäinen kissojen leluhuisku. Kuitenkin sen heiluttaminen ja kuvaaminen samaan aikaan oli aika toivotonta. Kuvista tuli todella suttusia. Onneksi veli suostui leikittämään kissoja ja minä pääsin keskittymään kokonaan kuvaamiseen. Vileeni oli tällä kertaa helpoin kuvattavista. Se jaksoi parhaiten leikkiä ja olla suht paikoillaan. Vileeni on se kissoista, jossa on eniten valkoista. Emmi taasen on mustavalkoinen ja Juhani raidallinen ja isoin kateista. Jostain syystä nämä kaksi eivät nyt oikein olleet suopuisalla tuulella kuvaamista ajatellen. No, täytyy yrittää uudestaan joku päivä. 

Juhana eli Juhis.

Vilén.

Emmi.

 

Suuret kiitokset veljelleni, kun sain kissoja kuvata, ja kissojen leikitysavusta. Otetaan pian uudelleen. =)

Hyvää juhannusta kaikille!

Indi, iloinen kukkaistyttö. =D

Kotkassa

Ennen kuin kerron loppuun päivän, josta olen viimeeksi kirjoittanut, hypätkäämme tuoreempiin tapahtumiin. =)

Olimme viime viikonloppuna (17.6.) Kotkassa, Kotkan Ruusu -nimisessä koiranäyttelyissä. Se on upea tapahtuma. Olen aina ollut sitä mieltä, että Kotka on kaunis kaupunki. Siellä olisi mukava ehtiä joskus kävellä ympäriinsä ihan rauhassa...

Nuo näyttelyt ovat sellainen tapahtuma johon pyrin menemään aina kun vain on koira, jota viedä näyttelyyn. Edellisestä kerrasta olikin jo ehtinyt kulua muutama vuosi. Viimeeksi olimme tuolla Kenin kanssa vuonna 2010.Näyttelyjen paikka oli muuttunut, mutta tämäkin alue oli hieno. Äiti ja isä lähtivät kanssamme reissuun.

Jouduimme lähtemään jo aamu kuuden aikoihin ehtiäksemme paikalle ajoissa. Australianpaimenkoirien kehä alkoi jo yhdeksältä ja meidän piti olla paikalla tuntia ennen sitä. Hyvä puoli näin aikaisesta saapumisesta oli se, että saimme varattua itsellemme hyvän paikan puun varjosta. Se olikin ainoa luonnollinen varjopaikka koko alueella. Lisävarjoa sai ainoastaan mukanaan tuomien telttojen avulla. 

Näin autiota oli aamusta. =)

Hiukan meidän jälkeemme saapui eräs tuttu Jasu -aussiensa kanssa. Kävin hieman juttelemassa hänen kanssaan. Lopulta haänkin päätyi siirtämään tavaransa saman puun varjoon. Myöhemmin päivällä saimme olla oikein onnellisia tästä päätöksestä. Kaverini tuli Rikiä tervehtimään ja siinä poikaa rapsutellessaan huomasi punkin pojun silmän lähellä. Eikä minulla tietenkään ollut punkkipihtejä. Punkki poistettiin lopulta yhteisvoimin. Minä pidin koirasta kiinni rauhoitellen sitä ja kaveri nappasi punkin irti paljain käsin. Suuret kiitokset tästä avusta vielä kerran. Punkit ovat vain jotain niin inhottavia...

Ennen kehän alkua kävimme molemmat hieman harjoittelemassa poikien kanssa. Hienosti meni harkat. Eivätpä koiruudet paljoa toisistaan välittäneet. 

Löydä Riki. =D

Riki.

Jasu

Kehän alettua, menimme Rikin kanssa kehään ensimmäisenä. Poju käyttäytyi oikein kivasti koko kehän ajan. Juoksutus olisi voinut mennä paremminkin. Lähdöt olivat hieman epäpuhtaita, mutta muuten Riki liikkui mielestäni varsin hyvin. Arvosanaksi saimme erittäin hyvä. Tässä vaiheessa olin jo aika varma ettemme tulisi kummemmin sijoittumaan. Olin aivan oikeassa. Luokassamme oli neljä koirakkoa ja me sijotuimme neljänsiksi. Harmi. Arvostelu oli sentään ihan hyvä. Kaverini sijoittui Jasun kanssa toiseksi. Onnea vielä kerran. =) Tässä vielä arvostelu:

Typival. Scull could be stronger. Good ears. Eyes ok. Missin issicors in upper jaw. Body of good size. Propotions chest ok. Topline should be stronger, streighter. I would like a better croup. Movement should have more power.

Tyypillinen. Kallon pitäisi olla vahvempi. Hyvät korvat. Silmät ok. Yksi etuhammas puuttuu yläleuasta.  Hyvän kokoinen kroppa. Rintakehä ok. Ylälinjan pitäisi olla vahvempi, suorempi. Haluaisin paremman   Liikkeen pitäisi olla voimakkampi.

Saatuamme arvostelulipukkeemme jätimme koirat vanhempieni huostaan ja lähdimme kiertelemään. Myyntitelttoja. Itselleni tarttui mukaan vain luonnollista tassurasvaa, jonka pitäisi parantaa karheat tassut. Toivottavasti toimii. Kaverini taas löysi etsimänsä kuivaajan. 

Nuorten urosten kehä.

Komistus. ^_^

Hampaat on. =)

Kuvaaja.....

...joka kuvaa kuvaajaa. =)

Edellisen kuvan ottaja...

...kuvaan joutuneena. =)

Pojat peräkkäin. =)

Ostosten jälkeen lähdimme vielä ottamaan muutamia kuvia hänen koirastaan ja yhteiskuvan Jasusta ja Rikistä. Kuvaukset sujuivat mielestäni oikein hyvin. Jasu oli taitava ja kärsivällinen malli. Jopa poikien yhteiskuva onnistui aika hyvin. Jasu ja Rikihän eivät ole mitään sydänystäviä keskenään. Malttoivat kuitenkin istua samalla kivellä lähekkäin kuvaamisen ajan. 

Komia Jasu. =)

Yksi lempikuvani.

Ja tässä toinen. =)

Poijat.

Kuvien oton jälkeen tiemme erkanevivat ja minä lähdin äidin kanssa ottamaan kuvia Rikistä itsekseen ja minun kanssa. Nämä kuvaukset olivatkin jo paljon haastavampia. Lämmin keli alkoi jo tuntua Rikillä eikä se olisi enää jaksanut minun kuvausintoilujani. Niinpä nämä kuvaukset eivät kauan kestäneet. Saimme sentään muutaman ihan onnistuneenkin kuvan napattua.

Melkein jaksaa poseerata. =)

Rikiä väsyttääää.....

Virtahepokin bongattiin. =)

Merta ihastelemassa.

Viimein olimme valmiita lähtemään näyttelkyalueelta. Äidin kanssa kävimme vielä etsimässä erään geokätkön. Tai siis äiti sen etsi. Minä olin mukana Rikin kanssa ja soitinpa yhden puhelunkin samalla. Kätkön jälkeen matka jatkui autolla yrttipuutarhaan. Siellä vautimme eväitä aj katsastimme tämän vuoden yrttitarjonnan. Löytyi sieltä ötököiden hotellikin. 

Kätköilijä tulossa.

Korkealla ollaan. =)

Riki ja ötökkähotelli.

Puutarhan jälkeen suuntasimme Haminaan lintutornille. Torni oli varsin upea, ainakin minusta. Rikikin tuli ylimmälle tasolle asti pienen mietintätauon jälkeen. Sitä hieman arastutti jyrkät portaat. HIenosti se niistä kuitenkin selviytyi. Itse innostuin kiikaroimaan ja bongailemaan lintuja äidin innostamana ja opastamana. Riki lähinnä lepäili varjoisissa kohdissa. Jossain vaiheessa isäkin kävi ylhäällä ja otti Rikin mukaansa alas. 

Viimein äiti ja minäkin tulimme tornista alas. Haimme autosta lisäeväämme ja söimme niitä tornin alimmalla tasolla. Siinä nauttiessamme huomasimme kuinka kauempana alkoi satamaan. Se oli aika hienon näköistä. Sateen ehtiessä kohdallemme, pakkasimme tavaramme autoon ja lähdimme kotia kohden. Loppupäiäv menikin kotona rennoissa merkeissä. 

Näin hieno lintutorni.

Siellä me tähyillään. =D

Toiset kuvaa kieli keskelllä suuta ja toiset taas.... =D

Vanhempani. =)

Eikö ole hieno näky? =)

Kiitoksia vielä kerran siälle ja äidille, jotka mahdollistivat tämän upean päivän. Kiitos. =)