klo.9.00 9.9.2021

 Tuo päivä oli surun päivä...

Tuona päivänä vein loppuun yhden elämäni raskaimmista päätöksistä. Tuona päivänä itkin. Tuona päivänä olin murheen murtama. Tuona päivänä sanoin hyvästit yhdelle raikkaimmistani. Tuota päivää ja kellon aikaa en varmaan unohda ikinä. Tuona päivänä Keni pääsi eroon kaikista kivuistaan ja peloistaan. Tuona päivänä ja aikana Keni vaipui ikuiseen uneen sylissäni. 

 Niin, Keni on poissa.. On ollut jo kahdeksan kuukauden ajan... Miksikö en ole asiasta aiemmin kertonut, kirjoittanut? Koska en ole pystynyt, suru on ollut liian tuore ja suuri.  Tälläkin hetkellä tätä tekstiä kirjoittaessani itken, enkä muuta voi. 

Päätös Kenin lopettamisesta oli vaikea ja raskas. Keni oli edelleen iloinen ja rakastava oma itsensä. Mutta Keni oli myös väsyneempi. Pelkäsi enemmän ja useampia kovia ääniä. Melkein joka lenkillä jokin ääni säikäytti. Kenin takajalat olivat jo väsyneet. Keni jouti ylösnoustessaan nykäisemään itsensä ylös etuvartalon voimilla. Takajalat eivät myöskään nousseet liikkuessa niin kuin ennen. Välistä kuului kynsien raapaisu- ja jalan raahausääni tassutellessa lenkillä. Keni myös laihtui, vaikka ruoka maistuikin hyvin. Keni aristi selkäänsä jonkin verran ja älähti eläinlääkärin kopeloidessa takajalkoja. Keni ei suunnilleen koskaan valittanut kivuista elämänsä aikana. Ei edes silloin kun jalasta vuoti verta. Nyt siihen siis sattui ihan tosissaan. Silti Keni halusi leikkiä niin minun kuin Rikin ja Papun kanssa. Silti Keni oli oma rakastava ja huolehtiva itsensä. Silti Keni halusi lähteä mukaan lenkeille ja seikkailuille. 

  Vein Kenin lopetettavaksi Tuulivettiin Heinolaan. Samalla kerralla Riki kastaroitiin, mutta siitä joskus myöhemmin. Keni tallusti eläinlääkärin ovista sisään luottavasti ja iloisena itsenään. Se antoi eläinlääkärin pistää alkurauhoituspiikin kiltisti. Toki Keni varmastii ihmetteli minun surumielistä olemustani. Keni nukasti lattialle syliini. Silittelin Keniä ja kiitin sitä yhteisestä ajastamme. Keni nostettiin hoitopöydälle saamaan viimeinen piikki. Tämä oli kamalin hetki. Sillä ennen kuin viimeinen piikki saatiin annettua kunnolla, täytyi eläinlääkärin käydä kolme jalkaa läpi. Keniä pistettiin siis kolmesti, koska kahdella ensimmäisellä kerralla ainetta ei saatu annettua kunnolla/se ei alkanut kunnolla vaikuttamaan. Vasta kolmannen jalan kohdalla onnisti. Minusta tuntui ja tuntuu edelleen niin pahalta. Uskon Kenin yrittäneen pitää elämästään kiinni kaikin voimin, jotta se voisi vielä kerran lohduttaa minua. Sellainen Keni oli. Keni lohdutti ja huolehti minusta. Ennen kolmatta yritystä, kuiskailin Kenin korvaan, että antaa vain olla, päästää vain irti tästä maailmasta. Että minä rakastan häntä ja tulen aina rakastamaan, mutta nyt on aika lähteä. Aika Kenin pääsätä vapaalle, lepoon, rauhaan ja nauttimaan sateenkaaren toisella puolen. Kenin nukahdettua ikiuneen jäin vielä joksikin aikaa Kenin vierelle hyvästelemään, halailemaan ja silittelemään. Olisin halunnut voida asettua makaamaan Kenin viereen ja halata sitä. En olisi millään halunnut lähteä pois ja jättää Keniä Minä vain itkin ja itkin. Palattuani autoon itkimme isäni kanssa yhdessä ennen kotiin päin lähtöä. 

 

Keni on viimein vaipunut ikiuneen...

Kenin ruumis meni joukkotuhkaukseen. En halunnut ruumista, eihän minulla ole mitään hautapaikkaa sille. En myöskään halunnut tuhkia säilytettäväksi. Keni tulee pysymään aina mielessäni ja sydämessäni. Se riittää. Minulla on myös tukko Kenin karvoja tallessa. Niistä olisi tarkoitus vielä joskus tehdä muistoesine. Vielä en kuitenkaan siihen kykene, tuska on liian läsnä ja vahva.

Toivottavasti tämä ikävä vielä joskus helpottaa tai lievenee. Alan edelleenkin itkemään muistellessani Keniä, puhuessani siitä enemmän. Tämä teksi oli erittäin raskas ja vaikea kirjoittaa. Kyyneleet ovat valuneet pitkin kasvojani koko ajan ja nenäliinoja kulunut runsaasti. Halusin kuitenkin viimein saada kerrottua Kenin poismenosta. Teilläkin on oikeus tietää siitä. Halusin myös kertoa tästä, sillä huomenna elämääni astuu uusi australianpaimenkoiran pentu.

Elämänsä loppuun asti Keni nukkui vieressäni yöt, lohdutti, turvasi ja tuki minua. Keni oli ensimmäinen oma koirani. Se opetti minulle monia asioita itsestään, koirista yleensä, niiden elekielestä ja elämästä muutenkin. Keni oli kaikkeni. Parempaa koiraa en olisi voinut saada. Keni tulee varmasti olemaan tärkein elämäni koirista. Olihan se ensimmäinen, ja Keni. 

 

Sielunkumppanini, rakkkaani, hyvästi rakas...