Muovit paikoilleen.

 

Joka vuosi isäni ja veljeni Mirko menevät tätini luo ja virittävät muoviprsessut paikoilleen huvimajan ja kuistin ikkunoihin. Olin viime vuona mukana matkassa. Tuolloin mukanani olivat Keni ja Papu. Auttelin tätiäni hieman lehtiä haravoiden. Tänä vuonna olikin hieman erilaista.

Lähdimme tätini luo muovien laittoon 5. marraskuuta. Tällä kerralla mukana olikin vain yksi nelijalkainen, Riki. Myöskin sää oli ihan erilainen kuin viimeeksi. Tuona päivänä oli maassa jo hieman lunta ja ilmassa pakkasasteita. Isän ja Mirkon kiinnittäessä muoveja, minä höntsäilin Rikin kansssa pihapiirissä.

Annoin Rikin olla vapaana pihassa. Pihaa ei ole muuten mitenkään aidattu, muutamia pensaita lukuun ottamatta. Koiruus olisis siis erittäin helposti päässyt omille teilleen. Mutta ei, ei meidän Riki. On muuten aivan ihanaa omistaa koira joka ei ole lähdössä pihasta mihinkään ilman omistajaansa. Kenihän ei tunnetusti pysyisi vapaana pihassa muuten, kuin tarkasti vartioiden. Rikiä minun ei oikeastaan tarvinnut edes pitää silmällä. Se oli koko ajan lähettyvilläni. I-HA-NAA! 

Riki kävi välillä ihmettelemässä mitä ne jätkät oikein puuhasi. Uskalsipa se käydä työvälineitäkin tutkimassa, vaikka ne päästivätkin epäilyttäviä ääniä. Yritin saada otettua kunnon kuvia Rikisestä, muta eihän tuo herranen suostunut olemaan kuin metrin parin päässä minusta. Ei siis kovin helppo kuvattava. 

No , kyllähän sitä muutama onnistunut otos saatiin.

Muovin laittoa.

Täältä tullaan.

Mökki on pieni ja punainen..... =)

Herkun etsintää lumesta. =)

"Löysin näin suuren ruokakupin, mut täällä ei ole yhtään ruokaa. Voi kurjuus."

Töiden jälkeen menimme koko poppoo sisälle herkuttelemaan tätini tekemää pannukakkua. Sen päälle oli valittavana useampaakin hilloa ja sokeria. Omaksi lemppariksi valikoitui tädin oma tekemä mustikkahillo. Se oli aivan mahtavan makuista. Sainpa purkillisen tuota hilloa mukaanikin. 

Meidän syödessä Riki vahti tarkasti jokaista suupalaamme, ihmetellen missä sen osuus oli. No, eihän sille omaa asuutta ollut. Täti kuitenkin heltyi ja antoi pojalle oikein kunnon mureketta. Kylläpä olikin onnellinen koira tuolloin. Nopeasti hävisi herkku suuhun ja jäätiin katselemaan josko vielä lisää saisi, ei kuitenkaan tällä kertaa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan mahtava. Oli kiva nähdä taas tätiäkin ja viettää aikaa siellä. Saipa tätikin ne muovit ikkunoihin. =)