perjantai 30. joulukuuta 2011

Taas on mennyt pidempi aika viime päivityksestä, mutta nyt se kiire on OHI! Jess! Toivon mukaan saan kirjoiteltua tännekin nyt useammin. Ja sitten niitä tapahtumia...

22.12. Kävimme taas äidin ja koirien kanssa agiliitämässä Lahdessa samalla hallilla kuin ennenkin. Minulla ja Kenillä meni tällä kertaa paremmin ja olen melko varma että se johtui ohjaajan, siis minun, paremmasta mielialasta. Tein Kenin kanssa kokonaisen radankin pariin otteeseen ja hienostihan se meni. Ohjaajakin pysyi enimmän aikaa koiran vauhdissa. =D Harjoittelimme Kenin kanssa myöskin tokon estehyppyä ensimmäistä kertaa ikinä. Välillä onnistui ja välillä taas ei. Pitäisi itse tietää paremmin miten sen koiralle saisi parhaiten opetettua. Papu meni kanssa agilityä oikein hienosti. Vauhtia meinasi olla välillä liikaakin. ; ) Isä kuvasi videolle meidän menoa. Yritän saada videon tänne piakkoin. Kuvia ei tällä kertaa otettu.

Joulun alla omistajalla pitikin oikein kiirettä. Saldona leipomisista sain: 40 joulutorttua, 40 pientä piparkakkumökkiä, kaksi piparikirkkoa, viisi piparikranssi, yksi iso piparitalo, yksi poro ja reki pipariteos, kolme piparirasiaa siskon lapsille ja siskolle piparirasia, jonka täytin itsetehdyillä tryffeleillä. Huhhuh, tulipahan leivottua. Tässä muutama kuva teoksista:

Tilaustyön kirkko. Tyhmä kun olen niin muistin ottaa kuvan vasta pakattuani kirkon.

Kirkon toinen sivu.

Kirkon toinen pääty.

Iso piparitalo, joka myös oli tilaustyö.

Pieni vihreä piparimökki.

Pieni punainen piparimökki. Mökkejä oli myös keltaisen värisenä, niistä ei vain tullut otettua kuvaa...

Siskon piparirasia.

Rasia ja sen sisältö. =)

Tässä näkyy myös kannen sisäpinta.

Siskon nuorimmaisen lapsen rasia...

...siskon vanhimman lapsen rasia...

..ja siskon keskimmäisen lapsen rasia.

Vietimme tänä vuonna joulun siskoni luona Jokelassa. Myös koirat olivat mukana joulun vietossa. Keni oli tavallinen oma itsensä ja haki kaikilta ihmisiltä rapsutuksia. Papu oli vähän rauhaton, kunn ihmisiä oli niin paljon ja vielä aika vieras paikka. Siskollani on kolme kissaa, joista yksi ei oikein koirista pahemmin perusta. Keni osaa väistää tätä kissaa, mutta Papu ei meinannut ymmärtää ettei tälle kissalle kannata alkaa uhittelemaan. Haavoilta kuitenkin säilyttiin kaikki. Kumpikaan koirista ei haukkunut joulupukkia. Itse olin melko varma että Keni saattaisi pukin haukkuakin. Keni kun ei ole ennen joulupukkia nähnyt. Kiltisti koirat antoivat pukin kuitenkin tulla sisälle. Joulupäivänä käytiin tätini luona syömässä jouluruoka ja koirat olivet täälläkin mukana. Hienosti koirat käyttäytyivät sielläkin.

Tänä vuonna en ehtinyt väsätä joulukorttia eläimistäni, mutta tässä kuitenkin kuva, jonka otin jouluaattona lemmikeistäni.

Huomaattehan kuinka innokkaasti kaikki poseeraavat tässä kuvassa. ; )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti