Menetyksen tuska

 Jälleen kerran laumamme on pienentynyt. Vain minä, Keni ja Indi olemme enää jäljellä alkuperäisestä määrästä. Gerbiilini Athos ja Porthos nukkuivat ikiuneen 9.10 eläinlääkärin toimesta. Miksi näin tapahtui, johtuu siitä että pojat alkoivat tapella keskenään. Tappelut olivat niin raakoja ja hurjia, että terraarion seinillä oli veriläiskiä pitkin poikin. Kolme päivää odottelin ja toivoin veljesten lopettavan yhteenottonsa, mutta turhaan. Lopulta jouduin erottamaan pojat toisistaan.

Porthos, tappeluissa alakynteen jäänyt, sai jäädä tuttuun ja turvalliseen omaan häkkiin. Athos, yhteenotoissa paremmin selvinnyt, taasen sai luvan siirtyä hetkeksi poikien kuljetuspoksiin. En enää uskaltanut antaa poikien olla hetkeäkään samoissa tiloissa. Äidille tästä puhuessani, muisti hän onneksi lasisen pienen kasvihuoneen joka hänellä oli. Äiti ystävällisesti toi sen minulle. Samalla hänkin katsahti poikia. Näky oli kurja.

Laittelin kasvihuoneesta väliaikaisen terraarion Athokselle. Yön ja seuraavan päivän ajan se sai siinä oleskella. Ennen töihiin menoa tarkistin olivatko pojat vielä hengissä. Athos näytti voivan aika hyvin, mutta Porthos ei. Se vain kyhjötti paikoillaan surkeana, melkeinpä puolikuoleena. Tuntui kauhealta lähteä töihin ja jättää ne kotiin...

Väliaikainen terraario ja sen asukki.

Minun mentyä töihin isä soitti pyynnöstäni eläinlääkärille ja tiedusteli lopetusaikaa. Saimme ajan samalle päivälle puoli viideksi. Itse pääsin töistä neljältä. Tulin kiireellä kotiin ja otin kantaakseni kasvihuoneen, isän kantaessa kuljetusboksia. En näet rohjennut laittaa veljeksiä samaan tilaan edes nyt.

Eläinlääkäri tarkisti kummatkin ja sanoi Porthoksen saaneen aika määrän hurjia puremia. Porthos olikin aika ruvella... Athoksella ei niinkään ollut ruhjeita. Eläinlääkäri kysyi halusinko lopettaa molemmat. Vastasin myöntävästi. Syynä tähän oli Athoksen vatsapuolella oleva iso kasvain. Sama kasvain oli jo aiemminkin rikkoutunut ja vuotanut verta pitkin puruja. En halunnut kummankaan pojan enää kärsivän kivuista. Pitellin gerbuja kädessäni lääkärin antaessa ensin nukutuspiikin. Poikien nukahdettua hän antoi nille piikin sydämmeen, joka lopettaisin sen toiminnan. Pian pojat olivat poissa. Vain niiden kuolleet ruumiit makasivat enää pöydällä. Aloin itkemään surusta. Yllätyin kuinka paljon veljesten menettäminen minuun koski. Enhän ollut edes tehnyt niiden kanssa mitään läheskään yhtä paljon kuin muiden lemmikkieni kanssa. Silti olin kiintynyt niihin ja luonut suhteen välillemme. Athoksen ja Porthoksen menettäminen sattui...

Eläinlääkäri oli ihanan myötätuntoinen ja ymmärtäväinen. Hän antoi minun ihan rauhassa hieman itkeskellä. Hän kyvyi haluaisinko itse haudata gerbut. Eipä minulla kuitenkaan ole mitään paikkaa mihin ne haudata. Niinpä pojat menivät joukkohautaukseen.

Muutama päivä kului ennen kuin sain aikaisiksi siivottua gerbujen asumukset ja tavarat. Pesin ja desifioin kaiken mitä pystyi ja loput heitin pois. Siskon tyttöni Ronja sai poikien kuljetuskopin. Se on isompi kuin hänen entinen kuljetusboksi. Muut tavarat säilytän itse. Ehkä minä vielä joskus otan uusia gerbiilejä. En kuitenkaan nyt. Enkä varmaan ainakaan vuoteen, mutta joskus...

On ollut aika rankkaa kun olen puolen vuoden aikana joutunut sanomaat hyvästit niin Ilpolle kuin kolmelle muskettisoturillenikin. Toivottavasti minun ei tarvitse jättää jäähyväisiä Indille tai Kenille vielä pitkään aikaan.... Niiden menettäminen olisi jo liikaa....

Hyvästi rakkaat muskettisoturini Aramis, Athos ja Porthos. Levätkää rauhassa.