Hoitokoira

Helmikuun loppu puolella äiti ja isä lähtivät viikon mittaiselle ulkomaan matkalle. Tietenkään Papu poika ei voinut lähteä mukaan. Eihän sillä ole edes passia. Mutta ei hätää, ei Papunen toki yksinään joutunut pärjäilemään. Se pääsi viikoksi meille asumaan.

Keni ja Papu olivatkin kovin tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Eikä Indilläkään ollut asiasta valittamista. Hienosti induska ja Papuliini tulivat keskenään toimeen. Nukkuivatkin välillä lähekkäin. Ei nyt ihan vieretysten, mutta kuitenkin. Hyvin osasivat myös jokainen syödä vain oman ruokansa, maistelematta muiden murkinoita.

Lenkkeilyt meni oikein hyvin kahden koiran voimin. Uskalsin jopa taluttaa molempia normipannoissa. Yleensä minulla on ollut Keni kuonopannassa molempia koiria ulkoiluttaessani. Näin on helpompi hallita poikia ohitustilanteissa. Hyvin pärjättii normipannoilla siitä huolimatta, että juuri tuolla viikolla tiet olivat aika moisessa jäässä. Välillä saatiin siis edetä melkeimpä luistellen.

Yöt Papu nukkui yllättävn hyvin heti ensimmäisestä illlasta alkaen. Olin hieman pelännyt ettei poika oikein osaisi nukkua vieraammassa paikassa ilman omaa laumaansa. Ajattelin myös Papun herättelevän minua vinkumalla pitkin yötä. Turhia pelkoja. Papu oli kuin kotonaan ja hyvä niin.

Muutama kuvakin tuli otettua kaikista kullannupuista yhdessä.

"Iik! Mihin se emäntä mut oikein jätti?!"

"No, oikeastaan. Täällä on ihan mukavaa."

Kolmikko poseeraa. Tämän kuvan laitoin äidille heidän matkansa aikana.

Sopu sijaa antaa. =)

Niin hyvin tuo kahden koiran kanssa elo sujui, että kyllä minun pitäisi se toinen oma koira saada. Tietysti se olisi australian paimenkoira myös. =) 

Parissa viime päivityksessä kuvat olivat pienempinä niiden paljouden takia. Kumpia haluaisite jatkossa kuvien olevan? Pienempiä, vai näin isoja kuin tässä postauksessa.