sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Näin taas. =/

Kävimme tänään Lahdessa mätsärissä. Äitikin tuli tällä kertaa mukaan. Olimme perillä hyvissä ajoin ja pääsimmekin ilmoittautumaan ensimmäisinä. Keni oli isojen kehässä ensimmäinen numerolla 60 ja Papu samassa kehässä numerolla 64. Oli siis hyvin aikaa vaihtaa koiraa. =) Kävimme äidin ja koirien kanssa kävelemässä ennen kuin mätsärit alkoivat. Koirilla oli kovasti vauhti päällä uudessa ympäristössä. Palasimme hallin luo hyvissä ajoin. Ehdimme olla hallissa parikymmentä minuuttia ennen kuin kehät alkoivat. Juoksutin molemmat koirat kehässä ennen arvosteluja. Molemmat liikkuivat oikein hyvin. Tosin Keni alkuun peitsasi hieman.

Vuoroa odottelemassa. =)

Koirat ja omistajat. =D

Kenin  kanssa saimme pariksemme kehään irlanninsusikoiran. Keni käyttäytyi koko kehän ajan mallikkasti kuten aina. =D Juokseminenkin sujui ongelmitta. Tuomarin koplatessa KEni katsahti minuun kuin kysyen "Mitä se tekee?" =) Keni sai punaisen nauhan.



Papun kanssa saimme samaan kehään saksanpaimenkoiran. Saksis oli takanamme ja jostain syystä sen omistaja tulil koko ajan kovin lähelle meitä. Papulla meni jo paremmin esiintymisen kanssa kuin ennen. =) Se jaksoi seistä pidempää kuin ennen ja antoi tuomarin katsoa jopa hampaat. Liikkuessahan Papu on aina oikein reipas. Ainoastaan tuomarin tullessa sen luo menee Papulla häntä koipien väliin. Toivon mukaan ei enää pitkään mene niin. =) Papukin sai punaisen nauhan, joten molemmat koirat olisivat samaan aikaan kehässä seuraavaksi.

Papu esiintymässä. =)



Niin joutui äitikin sitten viemään Papun kehään. Äiti tuntui kovasti jännittävän Papun esittämistä. Hyvin heillä kuitenkin meni. Kumpikaan koira ei sijoittunut sen kummemmin, mutta äiti oli kovin iloinen omasta suorituksestaan. Hän oli onnellinen siitä kuinka hienosti Papu oli ja siitä kuinka hän itse uskalsi käydä kehässä. Pakko myöntää ttä itse olin hieman pettynyt ettei Keni sijoittunut. Koiria kun ei kehässä ollut kovin montaa.. No ehkä ensi kerralla onnistuu paremmin. Onnea äidille ja Papulle! =D

Äiti ja Papu kehässä. =)

Kenin mielipide kehän kestäessä.

Kun tulimme takasin kotia päin, pätimme äidin kanssa jäädä koirian kera kentän kohdalla pois. Menimme kentälläe ja päästimme koirat irti leikkimään. Koirat olivatkin todella onnellisia päästessään vähän irrottelemaan. Muutman onnistuneen kuvankin sain kuten näette seuraavista kuvista. =)

Leikin riemua. =D

Ja kurkusta kiinni taas. =D

Pahis Papu. =)

Irvistys. =)

"Älä huuda mulle!!!"

Leikkiasento vai...?

Papu. =D

Ilme. =)

Äidillä taitaa olla hauskaa. =D

Fiksut tulee taas! =D

Papun taidonnäyte...

...pyörähdys ilmassa ja...

... hallittu alastulo. =)

Ensi kertaan! =)

2 kommenttia:

  1. Oli taas mukavaa seurata teidän koirajuttuja ja siskolleni onnittelut kehässä olosta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Meiju onnitteluista. Täytyy myöntää, että jännitti ihan hirveästi. Meidän perässä oli irlanninsusikoira, jota Papu selvästi pelkäsi. Irlis ei meistä välittänyt yhtään. Se vain läähätti äänekkäästi ja vinkui välillä. Niistä äänistä Papu ei tykännyt.Hienosti Fanni on saanut Papun rauhoittumaan kehässä ja tuomarien kanssa.

    VastaaPoista