Maaliskuun loppupuolella kävimme pariinkin kertaan Säyhteen pelloilla koiruuksia juoksuttamassa. Noiilla kerroilla oli vielä ihana hankikanto. Nythän ei ole hangesta enää tietoakaan. Ihanaa kun kevät on jo edennyt niin pitkälle. Peltoilemassa oli tuttu jengi: Keni, Papu ja Riki ihmisineen. Rikisen ja Papun yhteiselo on alkanut sujumaan vallan hienosti. Ulkona irti ollessa niillä ei ole mitään ongelmaa keskenään. Pentunen toki yrittää välillä saada Papusta leikkimään, jolloin Papu kertoo selkeästi ettei sitä kiinnosta. Kyllä ne silti juoksentelevat yhdessä ja peräkkäin pitkin peltoa.
Kenikin on kovasti tykännyt näistä yhteisistä retkistä pelloille. Äidin sanoin: Kenistä on ihanaa kun minulla on muuta vahdittavaa ja se saa vapaammin liikkua. Keniähän on joutunut vahtimaan pelloilla todella tarkasti. Se kun tuppaa lähtemään omille teilleen. Nytkin se meinaa välillä lähteä, mutta tulee takaisin pentua kutsuessani tai muuten Rikin kanssa puuhaillessani. Pitäähän Kenin varmistaa ettei se jää mistään paitsi, varsinkaan herkuista. =)
Riki on siitä ihana, että sitä voi pitää vapaana kutakuinkin huoletta. Se tulee luokse kutsuttaessa ja säännöllisin väliajoin ja -matkoin muutenkin. Rikinen kun haluaa aina tietää missä minä olen. Se ei tykkää yhtään jos häivyn näkyvistä. Toivon todella Rikin pysyvän koko ikänsä tuollaisena laumasieluna. Ihanaa kun voi luottaa koiran pysyvän mukana ja tulevan kutsuttaessa luokse.
Seuraava postaus on varsin kuvapainoitteinen ja kuvat ovat toiselta peltoreissulta. Ensi keraan! =)
Rikille on kasvanut tukka! :)
VastaaPoistaNiin ja jos poika äitiinsä yhtään tulee, niin laumasieluisuus kyllä säilyy. Mamma on kulkenut koko elämänsä erittäinkin vapaasti, kun ei ole koskaan tarvinnut arvella, että se kaikkoaisi horisonttiin :).
Toivottavsti Rikinen sitten tulisi äitiinsä. =)
Poista