lauantai 7. joulukuuta 2013

Luukku 6!

Luukku sisältää... mätsäri reissun!

Kävimme eilen itsenäisyyspäivänä mätsäreissä Lahdessa. Mätsärit pidettiin eräässä pienessä hallissa. Olemme ennenkin käyneet mätsäreissä, jotka on järjestetty samassa paikassa, mutta tällä kertaa kehät oli suunniteltu todella huonosti. Kehiä oli vain kaksi, ne olivat pieniä ja aika keskellä lattiaa. Jos kehät olisi tehty niin että ainakin yksi sivu olisi ollut seinän vieressä, niin tilaa olisi ollut paljon enemmän. Isojen koirien kehä piti alkaa yhdeltä, mutta todellisuudessa se alkoi vasta puoli kolmelta.... Tosin pentujen kehässä oli kyllä paljon osallistujia, joka osaltaan vaikutti meidän kehän myöhästymiseen.

Kun isojen koirien kehä viimein alkoi, olivat ilmeisesti monent omistajat jo kyllästyneet odotteluun ja lähteneet kotioin. Monia koiria oli siis jäänyt pois. Keni esiintyi kehässä totuttuun tapaansa kauniisti ja seisten kuin patsas. =) On se vain upea koira. Tuomarikin tykkäsi Kenistä. Saimme kehästä sinisen nauhan. Sinisten kehässä olimmekin ensimmäisiä! Voi sitä riemua! Kenikin tuntui olevan kovin innoissaan, meidän muiden riemuitessamme. Ykkössijan johdosta jäimme vielä BIS kehään. Bis kehässä meitä oli vain neljä koiraa. Me sijoituimme neljänneksi. Olin tähän tulokseen oikein tyytyväinen.

Ekassa kehässä kilpaparin kanssa.


Kielikuva. =D

Suht onnistunut pääkuva Kenistä. =)

Bis kehän osallistujat.

Keni voitti meille hienoja palkintoja. Palkinnot koostuivat: kahdesta purkista koiran ruokaa, isosta nahkaluusta, maljakosta, pienestä narulelusta, vinkulelusta, täällä vartioin minä -kyltistä, organisoija kirjasta(?), oranssista ruusukkeesta ja kultaisesta pokaalista.


Keni palkintoluunsa kanssa. =D

Mätsärien jälkeen haimme Papun kotoa ja lähdimme vielä Säyhteen pellolle juoksuttamaan koiria. Tältä reissulta ei ole kuvia, sillä oli jo niin pimeää ettei kuvia pystynyt ottamaan. Kotiin tutltuamme Keni viettikin koko loppuillan nukkuen. Taisi poika olla aika väsynyt päivän aktiviteetista. =D

2 kommenttia:

  1. Päivä oli tosiaan pitkä, mutta tulos hyvä. Keni on kivan näköinen iso palkintoluunsa suussaan.

    VastaaPoista