lauantai 27. toukokuuta 2017

Kuvaajana

Huhtikuun puolessa välin siskoni tuli perheineen kyläilemään. Tietenkin me lähdimme koirien kanssa lenkille ja treenaamaan. Matkassa mukana siis neljä koiraa ja minä, äitini ja siskoni. Äiti oli ottanut matkaan mukaan rallytoko kyltit. Perillä treeni paikassamme pistin omat koirani puuhun kiinni ja tein meille kolme rallyrataa. Treenattuani jonkin aikaa koirineni päädyin jättämään koirat puuhun ja ottamaan kuvia Papun ja Woosterin suorituksista. Homma oli sen verran mukavaa, että täytynee jatkossakin tehdä. Jos vaikka jättäisi omat koirat kokonaan kotia ja vaan kuvaisi toisten menoa? Ehkäpä.








Hieman joutuivat sisko ja äiti minua odottelemnaan kun kuvaamisen jälkeenkin vielä kävin radat läpi molempien koirien kanssa. Loppuun otin vielä ryhmäkuvan koiristamme. Kiitoksia kärsivällisyydestänne äiti ja sisko. =)


1 kommentti: