sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Arvoitus ratkeaa...

Oikea vastaus on................... koiranpentu!

(c) Tuire

Ja sellainen on tulossa meille!. Kyllä luitte oikein, pitkäaikainen haaveeni toisesta koirasta toteutuu juuri tänään. Lähdemme nyt aamusta pentusta hakemaan.

Joulukuun 13. päivä syntyi tähän maailmaan viisi ihanaa punaista pentua. Yksi punamerle tyttö, kaksi punamerle poikaa ja kaksi punatrikki poikaa. Pentujen kasvattaja on sama kuin Kenin eli Bywater kennelin Tuire Finska-Koponen. Tiesin jo ennen pentujen syntymään yhdistelmästä ja haaveilin saavani yhden punamerle pojan siitä pentueesta. Kun pennut syntyivät ja siellä oli kaksikin merlepoikaa innostuin enemmän. Kuitenkin hieman myöhään kyselin pentua itselleni ja alkuun näyttikin siltä etten sellaista tulisi saamaankaan. Onnkesi näin ei käynyt. Kasvattaja kertoi yhden pennun olevan vielä vapaa ja lähdin pentuje katsomaan niiden ollessa seitsenviikkoisia. 

Keni lähti mukaan pentuja katsomaan. Samalla myös kasvattaja näki ensi kertaa livenä Kempulan aikuisena. Keni raukka hieman arasteli pentuja ja niiden tarkkaa emoa ja päätyikin sohvalle turvaan. Pennut sen sijaan olivat hyvinkin kiinnostuneita Kenistä. =)

Keni ei ole tietävinäänkää läheisistä pennuista. =)


Tottakai jokainen pentu oli ihana ja suloinen terävistä hampaistaan huolimatta. Tykästyin kovin vapaaseen merlepoikaan ja olisin mielelläni tuonut sen samantien kotia. Sovittiin kasvattajan kanssa että nukkuisin yön yli ja jos vielä seuraavana päivänä minusta tuntuisui hyvältä pennun otta, niin saisin sen. Seuraavana päivänä lähtikin kasvattajalle viesti halustani ottaa pentu. 

Nyt pentu on jo maksettu ja tänään tosiaan haemme pennun Jyväskylästä. Kasvattaja on näet viemässä pentujen emoa takaisin omistajalleen ja tuo samalla pennun lähemmäksi meitä. Kasvattajahan itse asuu Kuopiossa asti. Nyt on hieman lyhyempi hakumatka kuin Keniä haettaessa. =) 

Eilen kävin hieman ostoksilla pentua varten. Mustissa ja Mirrissä vierähti reilu tunti valitessani sopivia tarvikkeita. Hommasin pennulle tuttua Royal Canin penturuokaa, ruokakupin, hihnan ja pannan. Kuppi on nätin vaaleansininen ja siinä on luun kuva, jossa lukee woof. Kuppi oli hieman kallis, mutta miellytti niin kovasti silmääni, että oli pakko hankkia se. Ehkäpä ostan vielä Kenillekin samanlaisen. 



Panta on poikkeuksellisesti nailonpanta. En yleensä tykkää käyttää nailontuotteita niin kovuuden takia. Haluan pennun pannan olevan miellyttävän tuntuinenkaulassa ja opivan pennulle pitkään. Myyjä sai minut kuitenkin vakuuttumaan pannan erinomaisuudesta. Panta on Rukan valmistama ja näin ollen pitäisi olla varsin laadukas. Siinä on pehmustettu sisäpinta ja lukossa lukitusnappi. Pantaa voi käyttää sekä normipantana että kuristavana kahden kiinnitys lenkin johdosta. Siinä on myös paljon säätövaraa ja luultavasti tuleekin sopimaan pennulle varsin pitkän aikaa. Myös pannan mintun väri miellytti. Toivottavasti panta osoittautuu hintansa veroiseksi.


Hihna sentään ei ole nailonista valmistettu vaan jonkin sortin tekonahkaa. Nailonista kolen käyttänyt kerran Kenillä sen ollessa nuorempi. Se oli paha virhe. Kenin nykäistyä sai kunnon palojäljet käsiini hihnasta. Sen jälkeen olen käyttänyt vain nahkaisia hihnoja. Pentukin tulee kasvettuaan saamaan samanlaisen hihnan kuin Kenillä nyt on. Alkuun tuollainen hihna olisi kuitenkin liian painava. Pennut hihna on varsin kevyt ja kaksi metriä pitkä eli ei mikään kovin lyhyt. Se on musta ja siinä on pari bling blingiä. 


Kaupasta tarttui matkaan myös heijastinjatkopalat hihnoihin kaikille koirille, niin Papulle, Kenille kuin pennullekin. Näytäänpähän pimeässä.  Pentu saa nyt alkuun käyttää Indin heijastin liiviä ja saa vasta isompana ihan oman liivinsä. =)


Pennun nimen kerron teille vasta seuraavassa postauksessa. Nyt jään odottamaan lähtöhetkeä. Ensi kertaan! =)

8 kommenttia:

  1. Onnea uudelle perheen jäsenelle. Ei tullut ihan yllärinä, niin paljon ollut pentukuvia tykättynä feissarissa.Toivottavasti laitat kuvia ja kuulumisia tänne blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Laittelen kyllä kuvia ja juttuja kun vain kerkeän. =)

      Poista
  2. Apua, mä olin melkein päässyt omasta pentukuumeesta eroon. Nyt se taatusti pahenee. Paljon onnea sulle uudesta kaverista!! Paljasta jo se nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hähhähhää. =) Kohta teillekin tulee sit pentu ja ollaan samassa jamassa. =) Kiitoksia onnitteluista ja enkä paljasta. =P

      Poista
  3. Mitä kasvattaja muuten tykkäsi Kenistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehui että Keni on hyvin kasvatettu ja käyttäytyy hienosti. Sanoi myös ettei Kenissä ole yhtään liikaa läskiä, vaikka paino onkin numeroina suuri. =)

      Poista
  4. Ai että! Odotan jo että nään pikku kaverin ;) Ja varmaan Woosteriakin kiinnostaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaikka toisin pennun mukana synttäreillenne, käviskö? =)

      Poista