Hups!

Viime kirjoituksestahan onkin kulunut jo yli kuukauden päivät. Miten tässä näin kävi? No, herätelläänpä blogi taas henkiin. Toivottavasti intoa ja aikaa riittäisi blogia varten nyt jatkossa. =)

Palataanpa niinkin kauas taaksepäin ajassa kuin uuden vuoden aattoon. Itselläni oli tuolloin työpäivä ja vanhempani olivat hakeneet Kenin heille päviäksi hoitoon. Poika-parka kun pelkää raketteja ihan tosissaan. Vanhempani tulivat koirien kera vastaan minua autolla. Isä jätti kyydistä äidin ja koirat. Kävelimme kotia pidempää reittiä, jotta koirat saisivat kunnon ulkoilun ennen illan tulituksia. Onneksi tuolloin ei vielä montaa paukahdusta kuulunut.

Pääsimme kotia ilman suurempia ongelmia. Kotona ehdimme olla vain hetkken ennen kuin paukuttelu alkoi, vaikkei kello ollut vielä edes kuutta. Niinpä päädyimme lähtemään vanhemmilleni evakkoon. Keni kun on aina sitä rauhallisempi mitä enemmän on tutuuja ihmisiä ympärillä. Keni reakoi paukkuihin läähäättämällä, tärisemällä ja ravailemalla ympäriinsä. Se on myös yleensä kovasti minun perääni tuolloin. Indikään ei tykkää raketeista. Sen reaktiot eivät kuitenkaan ole ihan yhtä vahvat kuin Kenillä. Indi vain menee piiloon sohvan aluslaatikkoon. En kuitenkaan halunnut jättää neitiä yksin kotia, joten otin senkin mukaan.

Isä tuli auttamaan pienoisessa muutossamme. Tokihan Indille piti mukaan ottaa oma vessa ja molemmille ruokaa. Isä kantoi tavarat ja minä otin eläimet. Kenin laitoin samantien kuonopantaan, sillä tiedän sen ryntäilevän ulkona peloissaan. Indin päätin laittaa valjaisiin. Kantokopan kanssa olisi ollut hankala kulkea. Kannoin kyläkin kissaa, mutta valjaiden avulla voisin laskea kissan maahan, jos se alkaisi kovasti rimpuilemaan.

Kulkiessamme pihan läpi Keni käyttäytyi juuri niin kuin olin olettanutkin eli veti. Indi onneksi painautui vain lähemmäs minua, eikä edes meinannut temppuilla. Tuillessamme lähemmäksi alarappuja, päätti Keni hypätä viimeisen erottavan metrin. Hetken ajan tuntui kuin Keni olisi lentänyt. Onneksi ehdin myötäämään hihnalla ja hyppy onnistui.

Sisällä päästin molemmat nopeasti irti. Indi kävei hieman tutkimassa huoneita ennen kuin meni jonnekin piiloon. Se ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään aralta vieraassa paikassa. Käveli ihan normaalisti eikä maha maata viistäen. Onhan Induska toki pari kertaa käynyt pyörähtämässä vanhempieni kämpässä, kun olen sitä käynyt heille näyttämässä.

Ilta sujui aika rauhallisesti. Keni söi iltaruokansa, mutta Indille ei ateria maittanut. Isä ja äiit käyttivät koirat viimeisellä lenkillä joskus yhden paikkeilla. Itse valmistauduin yöpuulle sillä aikaa. Yö meni hyvin. En tiedä missä elukata nukkuivat, mutta rauhallista oli. Aamullakaan Indi ei syönyt kunnolla, vähän sentään. Kenille upposi ruoka samantien. Aika pian aamupalan jälkeen lähdimme takaisin omaan kotiin. Loppu päivä kului rennoissa tunnelmissa.

Kiitos vielä vanhemmilleni turvapaikasta! =)