sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Menestyksiä. =)

Kävimme tänään Tuusulassa mätsärissä eli match show:ssa. Mukana olivat äiti, isä, Papu, siskoni ja siskon tyttö. Oli mukavaa, kun siskokin tuli tyttärensä kanssa mukaan. Siskon tyttä osallistui lapsi ja koira kehään Kenin kanssa ensimmäistä kertaa. Tyttö esitti Kempulan oikein mallikkaasti ja käsitteli Kenua oikein hyvin. He sijoittuivat toiseksi! Jee! Tyttö oli vallan innoissaan kuullessaan saavansa pitää heidän voittamansa palkinnot. ;) Minusta on ainostaan kohtuullista, että henkilö joka esittää koiran saa myös pitää palkinnot.

Itse esitin Kenin isojen koirien kehässä ja Papun sekarotuisten kehässä. Keni sai punaisen nauhan ja sijoittui neljänneksi. Saimme oikein hienot palkinnot. Papu on arka, joten tarkoituksenamme on totuttaa Papu siihen että vieraampikin ihminen saa koskea siihen. Tälläkin kertaa Papu arasteli tuomaria. Ikävä kyllä tuomari ei ymmärtänyt olla kumartumatta Papun yläpuolelle. Hienosti Papu kuitenkin esiintyi ja erityisesti liikkeet onnistuivat hyvin. Papu sai sinisen nauhan ja sijoittui kolmanneksi. Ihanaa!

Mätsärit siis menivät vallan mukavasti, vaikka koko ajan satoikin vettä. ;) Tässä vielä muutama kuva reissustamme. =) Kuvat on ottanut isäni Matti Valonen.


Sotaneuvottelu! ;)

Tiimityö. =)

Hyvä koiran esittäjä.

Tyttö palkintoineen. =)

Asento! =)

Älä kumarru aran koiran yläpuolelle! :(

Ravi.

Voittajat. =D

Seiso...

Kenu palkintoineen. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti