perjantai 3. tammikuuta 2014

Joulun ajan tapahtumiset vol. 2

Siskoni vanhin lapsi, Roope pyysi jo ennen joulua, että josko hän ja hänen sisaruksensa voisivat saada joululahjaksi piparirasiat niin kuin viime joulunakin. Niinpä tein sitten jokaiselle lapselle omat laatikot. Jokainen laatikko oli koristeltu jollakin värillä ja jokaisessa rasiassa luki myös lapsen nimi. Rasiat täytin pipareilla ja karkeilla. Päätin myös tehdä siskollenikin rasian ja täyttää sen omatekoisilla makeisilla, joista tiesin hänen tykkäävän. Siskolleni saapuessa jätin piparilahjat sisältävän pahvilaatikon ulos kuistille. Lahjojen jaon alkaessa päätin antaa piparilahajt vasta kun kaikki olisivat jo saaneet muut lahjansa ja avanneet ne. Näin siksi etteivät rasiat menisi rikki ennen aikojaan. Kun lahjat oli jo jaettu, tuli Roope kysymään minulta: "Kun me viime vuotena saatiin sulta ne rasiat ja tänä vuonna mä ihan pyysinkin niitä, niin miten on mahdollista ettei me saatu niitä tänä vuonna?" Ilmeisesti lahja oli todellakin haluttu. =) Vastasin että katsotaanpa nyt. Hain laatikon kuistilta ja annoin lahjani. Lapset olivat varsin iloisia lahjoistaan.






Tein jouluksi myös shakkilaudan piaprista ja nappulat kahteen peliin. Se ei ollut erityisesti kenellekään vaan kaikkien yhteinen. Ronja ja Rasmus pelasivat sillä yhden pelin silloin kun olin heillä. toisesta pelistä en tiedä ketkä sen pelasivat. Lapsista oli ihanaa kun nappulat sai ihan oikeasti syödä. =)

Lauta valmiina peliin.

Tarkkaa pohdintaa siitä miten liikuttaa omia nappuloita. =)



Ollessani siskoni luona pääsin taas tekemään Ronjalle kampauksen. Minusta on erittäin mukavaa, että Ronja antaa minun kokeilla tehdä hänelle kaikenlaisia kampauksia, kiitos Ronja. =) Tällä kertaa tein hänelle kukan hiuksiin hiuksista.

Kaunis tyttö kukkahiuksineen. =)

Ensi kerrasta tuleekin aika koira täyttyeinen. =)

2 kommenttia:

  1. Harmi , ettei ehditty näkemään pelaamista. Taisi olla pelaajilla mukavaa syödä oikeasti nappuloita. Toivottavasti eivät testaa oikeiden nappuloiden makua;)
    Ja piparirasiat ona aina vaan hienoja!

    VastaaPoista